maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulurauhaa.

Päiväkummun Hevostilan Minna ja Veera toivottavat kaikille rauhallista joulua sekä paljon onnea, iloa ja onnistumisen hetkiä tulevallekin vuodelle!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Tämän talliyrittäjän aakkoset, osa II

Kun en ihan kaikkea voinut survoa ensimmäiseen osaan, joudun nyt iloksenne tekemään kakkososan (hmm.. ratsastuskuvatrilogia, aakkoset kahdessa osassa; en taida osata tehdä mitään lyhyesti..), jossa on sekavassa järjestyksessä ykkösosan lailla talliyrittäjäminulle tärkeitä asioita.


R - Ruu. Tilan ensimmäinen maksava asiakas. Aloittavan talliyrityksen kannalta ensimmäinen asiakas on aina ensimmäinen. Mutta tämä nelivuotias kyllä ansaitsee merkintänsä vaikkei pihaton ensimmäinen asukas olisikaan ollut, niin oli ilo sitä käsitellä ja katsoa. Aivan kertakaikkisen hurmaava, lempeä ja ystävällinen hevonen.



P - Piimis. Ensimmäinen nuori ori, joka tuli tilalleni asumaan. Myös erittäin rakastettava otus, ja opetti minulle paljon. Ainakin sitä, kuinka itsepintainen voi nuori olla, ja kuinka tärkeää on ihmisen vahtia omaa kehonkieltään :D Piimis myös oli malliesimerkki nuoresta oriista ja siitä kuinka täynnä voi eläin olla kieppumista, loikahtelua ja sinkoilua, ainakin kevättalvella :D



 T- Työasu. Vaatteiden on oltava helppo riisua ja vetäistä päälle, lämmintä, kuran kestävää. Taskuja kaikenlaiselle sälälle täytyy löytyä. Korvia ei saa paleltaa eikä ehdottomasti, ikinä, missään nimessä saa niskaan tulla vetoa. Eräs hevosenomistaja sanoi minut ratsastusvaatteissa nähdessään "ai, TUOLTA sinä näytät"
(Ei ole kovin kummoista katsottavaa, tämän talliyrittäjän vaatetus, mutta sitäkin käytännöllisempää. Onneksi on komeaa päiväkävelyseuraa!)


J - Jalas. Kun pikkuvarpaat ovat ikuisesti menettäneet viehkeät muotonsa ja ukkovarpaat normaalisti kasvavat kyntensä sekä jalkaterän poikki polkaistu jänne vihoittelee päivittäin, ymmärtää mennä turvajalkinekauppaan. Jalakset jalassa kolmesataakuusikymmentäviisi päivää vuodessa.
(Käsi ylös ne, joiden jalan tai varpaiden päälle ei ikinä ole poni tai hevonen astunut!)


L - Lato. Tilallamme oleva navetta on niin moneen suuntaan vino, ettei siitä toimivaa karsinatallia olisi millään saanut, ainakaan ilman bensakanisteria, tulitikkuja ja/tai lottovoittoa. Lato kyllä löytyi, siitä oli hyvä aloittaa tallin suunnittelu. Joku tässä jälkikäteen, valmista pihattohallia ihmetellessään, mietti, että "ei olisi ikinä uskonut, että siitä ladosta sai mitään noin toimivaa"..
 Lato on ihan vain lato kesäkuussa 2012.

Urakoitsijan ja talkooporukkan remontoima pihattohalli valmistui syyskuussa 2012. Tämä kuva on elokuulta 2013.

Pihattohalli ja kesällä 2013 valmistunut ulkoilualueen laajennus/ ratsastuskenttä.


N - Naruriimu. Ehdottomasti käyttökelpoisin riimu nuorten, eläväisten tai vahvojen hevosten käsittelyssä (kunhan muistaa, ettei sido hevosta kiinni tästä riimusta).



V - Väsymys. Talliyrittäjän ikuinen seuralainen?



L - Lihakset. Yläkehon lihakseni ovat, niin kuin kaikilla tallityötä tekevillä, suhteessa suuremmat ja erottuvammat kuin siistiä sisätyötä tekevillä. Hyvää tässä talikoinnissa on siis se, että habaa on ja se myös näkyy, mutta kolikon kääntöpuolella on sitten lähes viikoittaiset hierojakäynnit, tulehduskipulääkkeiden, lihasrelaksanttien ja tiikeribalsamin epäsäännöllisen säännöllinen tarve sekä jumissa olevat lihakset.
 (Tiedä nyt tuosta hauiksesta, mutta Kerttu-Neitiä on aina ilo katsoa :) )



F - Foreca. Joka aamu tämä talliyrittäjä tarkistaa päivän sään. Toisinaan käyn katsomassa sade- tai tuulitutkan useastikin päivän aikana.


T - Toukokuu. Ihan ehdottomasti vuoden paras kuukausi.


Tässä nyt nämä toiseksi tärkeimmät mieleen tulevat. Ensi viikolla pääsen hevosia irtojuoksuttamaan, josko silloin sitten vihdoin niitä lupaamiani kuvia.

Nähdään taas, terkuin Minna/ Päiväkummun Hevostila



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tämän talliyrittäjän aakkoset, osa I

Vaikka en vuosikymmenien kokemuksen syvällä rintaäänellä asioita kerrokaan, ovat kuitenkin jotkut asiat olleet kristallinkirkkaita talliyrittäjyyteni alusta lähtien (ja jo sitä edeltävän tallityöntekijän/lomittajan työni aikana) ja minulle äärimmäisen tärkeitä. Haluan jakaa ne kanssanne, sekalaisessa järjestyksessä, ja ei-ehkä-niin-normaalia-aakkosjärjestystä noudattaen. Tässä postauksessa on enemmän "aatteen asioita" ja kaksi ensimmäiseksi tärkeintä hevosta, toisessa osassa sitten käytäntöä, arkea ja kaksi seuraavaksi tärkeintä hevosta.Ja ehkä vielä aatteitakin. (Huomaatteko, tässä on selkeä logiikka ja suunnitelmallisuus nähtävillä.. :P )



L - Lauma. Pihattotallin ydin ja punainen lanka. Tallini laumassa on orivarsoja ja ruunia, iät väliltä 1v.-18v. Vanhemmat hevoset pysyvät vetreinä (eivätkä ehkä ihan koko aikaa keskity syömiseen..) ja nuoremmat taas pysyvät aisoissa. Lauma osoittaa varsoille niiden oman paikan lauman arvojärjestyksen häntäpäässä, jolloin varsat ovat hiukan nöyrempiä myös ihmisen niitä käsitellessä.


O - Onni. Talliyrittäjän onni on tyytyväiset ja rauhalliset hevoset.


A - Auktoriteetti. Ihmisen täytyy ehdottomasti olla johtajan asemassa, jos mielii työskennellä hevosten kanssa turvallisesti ja kaikkien osapuolien kannalta mahdollisimman sujuvasti. Kun ihminen on ansainnut johtajan paikkansa, viihtyvät hevosetkin hänen lähellään. Se, miten pääsee johtajaksi, on jokaisen hevosen kanssa erilaista, ja sitä kautta äärimmäisen kiehtovaa.



P - Päiväkumpu. Päätettyämme muuttaa pois espoolaislähiön kerrostalokolmiosta, olimme jo käyneet katsomassa seitsemäätoista maatilaa, kunnes Jokioisilta löytyi Päiväkummun tila, meille oikein sopiva.


K- Klassinen ehdollistuminen; käytössäni aina ja koko ajan. Venäläisen fysiologin Ivan Pavlovin kehittelemä Pavlovin teoria on usean eläinkouluttajan (mm. Tuire Kaimio) käyttämä opetusmetodi ja lähes jokaisen eläimenomistajan tietoisesti/ tiedostamatta käyttämä tapa. Netistä löytyy hienot selostukset tälle metodille mutta yritän avata sitä esimerkin avulla..
Iltakauroja  jaettaessa hevonen kuopii ja ramppaa karsinassaan, jolloin sille annetaan nopeasti kaurat, jotta hevonen rauhottuu ja hiljenee. Näin hevonen on opettanut ihmisen jakamaan kaurat nopeammin hevosen niin vaatiessa, ja toisaalta ihminen on opettanut hevoselle, että kuopimalla ja riekkumalla kaurat saa nopeammin.

Yksi lempiaiheistani :)


V - Veikko. Ensimmäinen oma hevoseni on juuri sitä, mitä ei kannata hankkia ensimmäiseksi hevoseksi. Itsepäinen, vahva, pellosta poimittu aikuinen suomenhevosruuna, joka kuvittelee olevansa ori, ja joka on äärimmäisen vahva luonne. Veikko on opettanut minulle (ja edelleen opettaa) suunnitelmallisuutta (karkaa jos näkee edes sekunnin katkoksen ajatuksissani), kärsivällisyyttä (karkaa jos minulla menee hermo), arvostuksen kunnon lukkoja kohtaan (arvatkaa monta on jo paukkunut rikki) sekä on opettanut minut sanomaan "perkele" aivan uudella tavalla. Vaan Veikko on myös aivan loistava laumanjohtaja, sekä toisinaan aivan huikean hieno liikkeissään.


M - Maalaisjärki. Katoamaisillaan oleva luonnonvara. Valitettavasti.


T - Testosteroni. Sukuhormoni, joka tekee orivarsojen/ nuorien oriiden kanssa työskentelyn juuri niin kiinnostavaksi, antoisaksi ja nautinnolliseksi, kuin mitä se vaan voi olla. Erityisesti kevättalvi on mielenkiintoista/ hilpeää aikaa, kun nuoret oriit heräävät suureen ja uljaaseen oriuteensa :D


C - Charly. Tyttärelle ensimmäinen ylläpitoon tullut hevonen, meille jo aiemmin ratsastuskoulusta tutuksi tullut ratsu. Veikko ja Charly olivat ensimmäiset tilalle muuttaneet hevoset sitten työhevosaikojen. Charly oli aivan loistava esimerkki siitä, kuinka tahmatassuisesta ex-tuntiratsusta voi tilanteiden vaihdellessa kuoriutua vielä laiskempi ratsu/ Upea Valkoinen Ori/ pirteä eläkeläispappa/ nuorien kanssa taukoamattamasti leikkivä hevonen.


Lauantaina toinen osa, toivottavasti jaksat tulla kurkkaamaan senkin!


lauantai 14. joulukuuta 2013

..ja sitten on.. hmm.. ratsastuskuvia..

..eli ratsastuskuvatrilogiani toinen osa. Tämä tulee nyt ehkä hiukan huonoon saumaan, kun Hippola-klinikka on vielä tuoreessa muistissa. Mutta koska emme olekaan mitään upeita ja hienoja ratsastajia, uskaltaudun julkaisemaan nämä "ei mennyt kaikki ehkä ihan niin kuin strömsössä"-tyyppiset kuvat.





Innokas suomenhevonen on helposti hallittavissa estetunnilla? Tarkoituksena oli vain tehdä kavaletti/ristikkosarja hallitusti ja rauhallisesti..


 ..mutta mikä ei ihan onnistunut..


 .. ja jota tehdessä ratsastajalla saattoi mennä hermo ja hän saattoi unohtaa muutamat ratsastukselliset perusasiat..


..sekä myös kadottaa hevosen kuuliaisuuden ja hallinnan.


Osuivat sentään tolppien väliin? Huoh..


 Ulkoavut olivat myös tässä paikallaan?


 Kevyt sisäkäsi ja takapuoli penkissä?
 

Pienet ja toistuvat puolipidätteet sekä kuuliainen poni?


  Napakat vatsalihakset?


Ja viimeisenä, mielipiteenne ratsun käyttämästä askellajista? Käyntiä etusilla ja laukkaa takasilla? Tölttiä jossain siellä välissä?


Huomenna lauman irtojuoksutusta, kuvia siitä seuraavassa postauksessa. Nähdään taas!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Pennin päällä pyörähdyksiä ja sen sellaisia.

Olin ajatellut laittavani ratsastuskuvatrilogiani toisen osan, "..ja sitten on ratsastuskuvia..", jossa on niitä ei-niin-mairittelevia kuvia, niitä, jotka yleensä jäävät visusti kuvakansioihin. Katsellessani muiden bloggaajien Hippola-klinikkakuvia, päätin jättää nämä omat ratsastuskuvani julkaisematta, ainakin toistaiseksi :D

Sen sijaan haluan jakaa kanssanne ne naurut, mitkä pikkuvarsat tarjosivat minulle muutama päivä sitten. Olkaa hyvät arvon lukijat, tässä Kiahan Sebastian ja Kiahan Bonfire, Seppo ja Paavo, tämänkesäiset varsat vauhdissa!


Kentälle päästyään ihmettelevät hetken, ottavat pierupukkilaukkakiihdytyksen toiseen päähän ja kentän toiseen päähän päästyään ovat hetken varsin edustavia ja komeasti liikkuvia.. ennen kuin taas kuuluu vingahdus ja vauhti lisääntyy.



Paavo (i. Pin Rock´s Black Velvet) alkukiihdytyksessä.



Seppo (i. Scatman) lopettelemassa (vai aloittamassa?) loikkasarjaansa.


Yhdessä. Ja lujaa. Kunhan saa takajalatkin maahan.


Toiselle tulee kiire jarruttaa, kun toinen lyö liinat kiinni (joskin olen kyllä nähnyt jälkimmäisen vauhdin loppuvan tasan edeltävän takapuoleen..).


Osaavat ne mennä hienosti vierekkäinkin!


Toisinaan on kevyt etupää..


..ja toisinaan hyvin kevyt takapää, jota toisena tuleva jo valmiiksi varoo.


Taas lähti. Ja lujaa.


Riehuminen, ihan parasta. Ja kun on kyse näin upeasti liikkuvista kouluratsuvarsoista, on tämä puhdasta katsomisen iloa myös talliyrittäjälle!



Tulossa talliyrittäjän päivä numeroina, raportointia ponin lihasmassankasvatusprojektista (voiko tuo olla yhdyssana?!) sekä kuvia lauman riehumisesta. Nähdään taas!



perjantai 6. joulukuuta 2013

On ratsastuskuvia..

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa! Lähettäkäämme arvostava ajatus veteraaneille, lotille sekä myös suomenhevosille. Tuota omaa suomenhevosta kun katsoo, herää suuri ihmetys. Oliko tuollaisia "iik en voi astua tuohon kun siinä on tiehen maalattu viiva vaan mieluummin poukkoilen pitkin peltoa puolihysteerisenä"-tyyppisiä hevosia rintamalla?
Valokuvia suuresti arvostavana ihmisenä ajattelin tehdä tämän postauksen pelkillä valokuvilla, kuvakertomuksina. Tulevat postaukset, ainakin muutama seuraava, ovat vastaavanlaisia.
Mieluusti kuulisin mielipiteitänne siitä, onko tämä hyvä idea :)
Ihastuttavan vihastuttava Veikko-suokki heinäkuussa 2013, omalla kentällämme. Parhaimmillaan niin kuin kuvassa, pahimmillaan.. no.. huoh. Epäilemättä tulette tulevaisuudessa tästä eläimestä kuulemaan, se kun on allekirjoittaneen omistuksessa ja on loistava esimerkki siitä, kuinka haastavaksi voi elämä käydä vahvatahtoisen, pellosta poimitun suomeneläjän, ruunan-joka-kuvittelee-olevansa-ori, kanssa.
Sama ratsukko puoltatoista vuotta aiemmin, helmikuussa 2012. Tyttö oli pienempi ja hevonen varsin hoikassa kunnossa, lähes kammottavassa. Syksyllä oli hevonen ollut  pönäkässä kunnossa ja vatsa ruikulla, hetken näytti tosi hyvältä. Tuli kuitenkin kiirus rehukauppaan, hyvin nopeasti tämä pudotti massaa. Oli opettavainen kevättalvi (ja kyllä, tämä on rotunsa epätavallinen edustaja, ainakin rehunkäyttöominaisuuksiltaan)!

Veera ja Veikko omalla pellolla tammikuussa 2013. Toivotaan tällekin talvelle samanlaista lumimäärää; tekisi taas hevosille hyvää, tuo hangessa tarpominen. (Vaan ei se meille ihmisillekään pahasti olisi :D )


Ponia edeltänyt, meillä ylläpidossa ollut Nuuksion Ratsastuskeskuksen ex-tuntiratsu Charly, kuva heinäkuulta 2013. Tuli Päiväkummun Hevostilalle toukokuussa 2012 Veikon seuraksi. Nämä kaksi olivatkin ensimmäiset hevoset tällä maatilalla, sitten sen kun työhevoset täältä lähtivät vuonna vasara ja nakki.
Kuvassa Charly-Pappa kahdeksantoistavuotiaana. Ei uskoisi.


Veera ja Charly jouluaatonaattona 2012. Yksi suosikkikuvistani, ehdottomasti.


Veera ja Poni marraskuussa 2013. Kevyttä protestointia Ponilta..
Hurjasti on tekemistä, niin Ponin lihaksiston ja kunnon mutta myös koko ratsukon ja sen yhteistyön kannalta. Katsotaan kuinka pitkälle päästään..
Tässä nämä, tältä erää :)




torstai 5. joulukuuta 2013

Ponin pirulainen ja petkele.


Poni päätti säikkyä napsahtavaa mittanauhaa ja loimen koon mittaaminen päättyi pyllynkääntämiseen, ponin takana väijymiseen ja lopulta ponilta mielenosoitukseen, joka jysähti olkapääni tienoille. Ei se nyt niin sattunut, kiukutti vaan suunnattomasti, varsinkin kun kauan on jo kulunut ponivuosistani, ja olin jo ehtinyt unohtaa, että ponit voivat olla juuri niin pirulaisia, kuin haluavat. Tuollaisetkin seniori-ikään ehtineet maailmaa nähneet Hirveän Hienot Kisaponit.
Mutta tuo potkuhan on vain otettava kohteliaisuutena, poni on mitä ilmeisimmin kotiutunut. Se uskaltaa kiukutella, koska tietää jäävänsä henkiin (lue ”on oivaltanut, että sitä ruokitaan, käytetään ulkona ja liikutetaan”). Kaikki tänne tulleet hevoset ovat osoittaneet kotiutumisensa erilailla ja myös hyvin vaihtelevan ajan kuluessa. Toiset ystävällisemmällä ja miellyttävämmällä tavalla, toiset taas hiukan.. sanoisinko.. kouriintuntuvammin, komeat mustelmat jättävällä tavalla.
Ponin omistaja ja sen taannoin maahan tuonut Sonja Leskinen käytti ponin Kangasalla tutkittavana, ihan vaan, että tiedetään voidaanko jatkaa suunnitellulla tiellä kohti Luoman Lillin valmennuksia. Fysioterapeutti, lääkäri ja satulansovittaja; poni sai kilpaurheilijan (tai ainakin sellaiseksi palaavan) kohtelun. Vihreää valoa näyttivät, vain pienillä huomautuksilla selvittiin. Hilpeää sinänsä, että myös klinikkahoitaja oli kuulemma saanut ihailla ponin takalistoa yrittäessään saada sen karsinassa kiinni.
 
 
 
Loka- ja marraskuu ovat menneet varsin harmaina ja sumuisina. Usvaista maisemaa ihmettelemässä varsat Paavo ja Seppo kylki kyljessä, kuten aina.
 
 

 
Kummasti kaikki näyttää kauniimmalta pikkupakkasessa.
 
Niin se petkele. Jäärauta, jolla normaalisti varmaankin hakataan jäätä kävelyteiltä jne. Meillä se on talvisaikaan yhtä jokapäiväinen työkalu kuin talikkokin, sillä hakataan maahan jäätynyt lanta irti, jotta talikkohommat sujuvat helpommin. Petkele on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen, niin pitkään on siivottu lihakset armoa huutaen pihattoalueilta litimärkää paskaa litimärän hiekan seasta kärräten ziljoona kiloa painavia kottikärryjä upottavassa maassa. Tai yrittäessään edetä mönkijällä painavan perävaunun kanssa. Petkeleen ylistäminen on siis minun (varsin kummallinen, myönnän..) tapa sanoa, että pakkaset ovat tulleet. Mikä on ihan ihanaa, kaikkien kannalta. 

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tyttö, poni ja oriit.

Omalla pellolla melkein omalla ponilla, ei olisi espoolaistyttö uskonut vielä pari vuotta sitten, ennen maallemuuttoamme.

Pikkupihaton asukkaat, tämänkesäiset orivarsat Seppo ja Paavo. 

Ison pihaton nuorimmat, yksivuotiaat hannoveroriit Lauri ja Sakke. 

Isossa pihatossa asuvat myös nämä
kaksivuotiaat suomenhevosoriit Onnimanni ja Ruu.