keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kasvattajapäivät/ ykköspalkittu Sakke

Olen onnellinen. Väsynyt mutta onnellinen. Viime lauantaina oli Ypäjällä Kasvattajapäivät, joihin oli ilmoittautunut vajaa viisikymmentä muuta yksi-kolmevuotiasta varsaa sekä täältä Karvaturjakkeista Paavo ja Sakke.

Etukäteen oli varsin paljon harjoiteltavaa ja mietittävää. Yhtään pienimpänä hommana ei ollut hevosen pesu. Tämä onneksi on NIIN rauhallinen ja lupsakka hevonen, ettei ollut moksiskaan vedestä ja lotraamisesta. Koppiin totuteltiin hyvin vähän, laskin sen varaan, että kun kaverin kanssa matkaa, ei sen kummempia tuota ongelmia, tuo kopittaminen. Eikä tuottanutkaan, lähes suoraan asteli sisälle. Ongelmia ei myöskään tuottanut karsinassa vietetty yö, loimitettuna ja jalat pintelöitynä (mitkä kaikki olivat aamullakin paikallaan!). Ravia harjoiteltiin, että osaisi ravata lennokkasti myös toisista hevosista poispäin, tätä harjoiteltiinkin eniten.

Näyttelypäivä sujui loistavasti. Pientä pörhentelyä ja steppaamista oli, vaan jos ei kaksivuotias orivarsa millään tavoin reagoisi uudessa paikassa, missä on valtavasti hevosia ja hälinää, olisin jo huolestunut. Pitkä ja raskas päivähän se oli; aamusta iltaan. Kasvattaja Hannele Tommila oli varannut karsinapaikan maneesitallista, Sakke sai siellä levätä ja olikin ihan rennosti, kunhan sai alkuriekkumiset ja -ihmettelyt suoritettua.


Eikö tämä kelpaisi jo johonkin orikuvastoon, tämä kuva ja tämä ori?

Monet kysyvät jotenkin pelonsekaisella kunnioituksella "kuinka sä orivarsoja pidät, miten uskallat?". Onks tää nyt sitten se pelottava ja villi orivarsa?? :D
Arvatkaapa, minkä väristä vettä tuli ensimmäisillä pesu- ja huuhtelukerroilla.. hih.
 


Rauhallisestihan tuo oli, omaa vuoroaan odottamassa. Näyttäjänä oli Topi Niiranen, joka on erittäin taitava tuossa hommassa. Ihan käsittämätöntä, kuinka hän saa ihan vieraan hevosen toimimaan, eikä välitä jos se vähän steppaa tai hyörii, tai vallan riekkuu niin kuin toiset varsat toisinaan tekevät. Iso hatunnosto Topille!




Tuo kohta oli sangen haastava, siinä tuli stoppi monelle muullekin. Eikä ihme, tuosta vasemmalle mennessä olisi päässyt muiden hevosten luo. Oikealle vaan piti jatkaa, ihan yksinään, pienen hevosparan..


Hevosella ajatus pysähtymisestä, Topilla ajatus etenemisestä.



Oli siinä yliastuntaa, oikeinkin hyvin.


Hyvin sai Sakke näytettyä ravia, sillä kun sitä on, ja paljon. Jännitin kovasti, ettei se rikkoisi laukalle eikä heittäisi liinoja kiinni. Raviharjoittelu kannatti, Topikin kehui, kuinka Sakke itse osasi lisätä voimaa ja etenemistä raviin heti kun vaan höllensi ohjista. Hilpeää oli muuten harjoitella, tällainen lyhyenläntä nainen sai ihan tosissaan venyttää askeltaan, ettei vain olisi hidastanut hevosen liikettä. Onnea on pitkäjalkaiset näyttäjät!
Juokse Topi juokse.. :D


 I palkinto ja kaksivuotiaiden orien toiseksi paras (ryhmän ensimmäinen oli paras kaksivuotias sekä BIS.. että ei ihan huonolla Sakke "hävinnyt"). *hihkuu riemusta*

Onni on olla kotona?

 Saken näyttelypisteet (ja suluissa selitys, mistä pisteet on annettu) olivat 8-8-8-8-8=40p.
8 (tyyppi) - 8 (pää, kaula ja runko) - 8 (jalat ja liikkeiden säännöllisyys) - 8 (käynti) - 8 (ravi)
Säkä- ja lautaskorkeus molemmat olivat 165cm.

Rakennearvostelu oli:
Ori on hyvin kehittynyt ja suurilinjainen. Sillä on hyvänmuotoinen kaula, pitkä säkä, pitkä lapa, lihaksikas, mutta luisu lautanen ja lyhyt reisi. Rungossa on hyvä syvyys. Jaloissa on hyvä luusto. Liikkeet edestä ahtaat. Käynti on aktiivista, voisi olla vielä irtonaisempaa. Ravi on tahdikasta ja aktiivista, saisi olla vielä lennokkaampaa.

Ihan vain vertailun vuoksi pisteet viime kevään näyttelystä:
8-8-6-8-8=38p. ja IIpalkinto
Säkäkorkeus oli 154cm ja lautaskorkeus 156cm.

Rakennearvostelu oli:
Ryhdikäs ja suurilinjainen ori. Sillä on kaunis pää sekä hyvinkehittynyt, sopusuhtainen ja lihaksikas runko. Jaloissa on hyvä luusto, mutta vuohiset ovat pystyt ja etusääret supistuneet. Käynti on matkaavoittavaa. Ravi on joustavaa, mutta tänään jännittynyttä.



Tähän vertailun vuoksi kuva Sakesta viime heinäkuussa. Pikkuvarsakuvia ja sukutaulun löydät sukupostista

Sakke on myytävänä, winkwink. On tällä hetkellä liisattuna minulle, leasingsopparia voidaan mahdollisesti jatkaa myös uuden omistajan kanssa. 

Toivotan kaikille hyvää helatorstaita sekä hauskaa sunnuntaista Hippola-klinikkaa. Toivottavasti kaikki klinikassa ratsastavat bloggaajat sekä myös katsojat saavat paljon irti tuosta tapahtumasta. Minä en sinne pääse tulemaan (vaikka Ponityttö kovasti tahtoisikin), sillä meillä alkaa laidunkausi samana päivänä. Epäilemättä vauhtia riittää, toivottavasti vältymme vaarallisilta tilanteilta.


Nyt on mentävä takaisin laidunaitoja rakentamaan, vielä on muutama kilometri tekemättä..

perjantai 23. toukokuuta 2014

Uutta ja ihmeellistä

Yritän nyt yllättää teidät sillä, että teen hyvin hyvin lyhyen postauksen, jossa on vain kaksi kuvaa.Tämä on minulle toosiii vaikeaa, mutta yritän parhaani :D

Uutta ja ihmeellistä, sitä on liikkeellä täällä meillä. Jokaisella meistä. Minä olen ikionnellinen siitä, että Puoliverisen Prinssin kirjoittaja Susanna kaivoi minulle lukuisia (t)yötuntejaan, ja teki uuden bannerin. Se on NIIIIIN hieno, ainakin omasta mielestäni. Samaa mieltä, olettehan? Uutta on myös se, että olen täällä pessyt sukkia valkoiseksi, loimitan ja pintelöin tulevaksi yöksi ja teen kaikkea hyvin epäpihattotyyppistä toimintaa :D



Ponityttö Veeralle uutta on se, että seiskaluokan keväällä on karmaiseva määrä kokeita mutta myös se, että kun itse laittaa itsensä likoon ihan täydellisesti, voi oma ratsu näyttää aivan uusia puolia itsestään. Kuva toissapäiväiseltä, kun molemmat tekivät hikipäässä töitä (osakiitos kuuluu näillä typerille helteille..).

Onnimannille uutta on se, että sen selässä on istunut ratsastaja! Eilen sisäänratsastus eteni siihen vaiheeseen, että Veera istui selässä muutaman kierroksen verran. Aika tyynesti Onnimanni suhtautui, tyylilleen uskollisesti :)

Sakke ja Lauri ovat joutuneet tottumaan nyt moneen uuteen (tai kaivamaan muististaan viimekeväisiä muistojaan); huomenna lauantaina nämä molemmat osallistuvat Ypäjällä järjestettäville Kasvattajapäiville aikataulut . Paavo (Kiahan Bonfire, numerolla 12) on kello 10.45 aloittavassa ryhmässä ensimmäisenä. Sakke (Kiahan Sunfire, numerolla 33), on klo 15 aloittavassa ryhmässä neljäntenä. Tulkaa katsomaan, kummoisia Uljaita Oripoikia on näistä kahdesta Karvaturjakkeesta kuoriutunut!

Viime vuodesta viisastuneena haluaisin antaa yhden vinkin, jos olette tulossa varsoja katsomaan.. Näyttely tapahtuu Opistohallin viereisellä ulkokentällä, ilmeisen kauniissa ja lämpimässä kesäsäässä. Päivä on pitkä, ja voin kertoa, minkä väriseksi ihminen muuttuu, jos unohtaa laittaa aurinkorasvaa..

Seppo-raukka on joutunut eilen tutustumaan paarmoihin, jotka ovat jo nyt tulleet (tiedän, ihan perseestä..). Tylsä juttu oikeasti, mutten voinut muuta kuin nauraa ja hämmästellä, kuinka jäätävän nopeasti tällä varsalla liikkuu takajalka/ -jalat,  ihan mihin vain suuntaan. Varsinainen ninjahevonen, ja kun muutaman kerran lentävä jalka meni aika läheltä kengittäjää, totesimme, että kesäajan vuolut tullaan ajoittamaan niin, että on kaatosade tai (myrsky)tuuli..

Laumanjohtaja Veikko on pitkän tauon jälkeen joutunut tottumaan Taitavan Ihmisen ratsuna olemiseen, ratsuttaja Anna Talja Ypäjältä on ehtinyt muutaman kerran käydä, ja toivottavasti ehtii vastaisuudessakin. Piti Veikosta, tosin totesi, että laukka-ravi-siirtymiset ovat piirun verran haastavia (aijaa, ihan tosi?!?) mutta onneksi myös että Veikko on laadukas suomenhevonen. (Voitte kuvitella, kuinka ylpeänä olin.. :D )



Tässä tämä. Onnistuinko tekemään kerrankin lyhyttä?
Nähdään huomenna, heippa!

Varsin lämpimien kesäpäivien ja pöllyävien koivujen keskeltä terkkuja toivottaa Minna

P.S. Paljon kuvia löytyy facebookista, käy kurkkaamassa. Nyt kun Susanna teki tuollaiset hienot ikonit, pääset sinne ihan suoraan :D

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Harrastus? Ammatti? Harrastuksesta ammatti? Osa 2/2


Edellisen osan (jonka kirjoitin joskus silloin sata vuotta sitten..) pääset lukemaan TÄÄLTÄ! . Siinä kirjoitin ilmajokelaisen ratsastuskouluyrittäjän ja forssalaisen talliyrittäjän taustasta, koulutuksesta ja työtilanteesta. Nyt tämä toinen osa, olkaa hyvä.



Mari Pakarinen, hevoshieroja, Loppi

Mabona hevospalvelut
info @ mabona.fi
www.mabona.fi


Mari kävi pihatollani hieromassa isoa kaksivuotiasta Lauria, jolla on ollut ongelmia takapään liikkuvuuden suhteen; sillä on lautasten lihaksisto kehittynyt epätasaisesti, osittain tästä syystä takajalkojen liikerata ja lihasten venyvyys on vajaa. Tämä oli oriin ensimmäinen hierontakerta, johon se suhtautui erittäin hyvin Marin ammattitaitoisen, rauhallisen ja hevosta kuuntelevan tyylin ansiosta. Jo ensimmäisen kerran jälkeen näkyi, että oriin askel pidentyi sekä kokonaisilme piristyi ja ryhdistäytyi.
Kaikki talikolla hommia tekevät ihmiset (toivottavasti) tietävät hierontojen tärkeyden, ja tämän saman tietoisuuden toivoisi olevan myös kaikilla hevosiaan vähänkin enemmän harjoittavilla ratsastajilla. Alana hevoshieronta on nosteessa, siksi kyselin Marilta enemmänkin hänen ammatistaan.
Tärkein ensimmäisenä, eli parasta tässä työssä? Vastaus oli se, minkä itsekin jo näin Laurin hoidon jälkeen. ”Kun näkee niin konkreettisesti että voi jo yhdellä hoitokerralla auttaa hevosta voimaan paremmin, terveemmin ja kivuttomammin.” 
Kysymykseen työn huonosta puolesta, vastaus tuli nopeasti; talven pimeä ja kylmä (ilmeisesti muuallakin kuin täällä Mari joutuu hieromaan ulkona/ ulkotiloissa..).
Haasteista kysyttäessä vastaus oli varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. ”Löytää ne oikeat sanat millä kukin hevosen omistaja ymmärtää hevosen viesteistä saman mitä itse ymmärrän..” Marin, niin kuin toivottavasti monen muunkin hierojan tyyli on tarkkailla hevosen reaktioita koko ajan ja osata muuntaa otteensa niiden mukaan.
Marin ammatin tuottavuudesta ja hinnoissa olevasta katteesta kysyttäessä tulee vastaukseksi hevostaloudelle varsin tyypillinen vastaus, naurunsekainen kysymys ”mikä kate??” Hierontoja tarjoavien yrittäjien hinnat vaihtelevat suuresti eri toimijoiden kesken, tunnetut toimijat voivat pitää hintoja joissa on parempi kate. Marinkaan ammatissa ei nopeasti voi saada suuria tuloksia (ainakaan sen suhteen, kuinka paljon yrittäjän omaan lompakkoon jää), sillä tunnettavuuden saamiseen menee aikaa. Hänellä, niin kuin meillä kaikilla muillakin yrittäjyys vaatii aika paljon rohkeutta, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä.
Marin ”hevosteluhistoria” on varsin tutun kuuloinen. Ala-asteikäisenä ratsastuskouluun, hoiti myös ravihevosia, kisasi seuratasolla estettä ja koulua, juniorivuosina sai hopeaa seuran koulukisoissa. Lukiossa hän haaveili eläinlääkärin ammatista, vaan haaveeksi se jäikin. Oma terveys laittoi asiat eri tärkeysjärjestykseen ja hevoset jäivät lähes kokonaan pois. Mari valmistui ylioppilaaksi, opiskeli puolipakon takia lähihoitajaksi (toinen vaihtoehto yhteishaussa olisi ollut autopeltiseppä..) ja jatkoi siitä sosionomiksi ja siitä vielä sosiaali-pedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi. Oli Unkarissa maastoratsastuksia ohjaajamassa, haaveili takaisin tultuaan omasta hevostilasta. Vaan kun oman hevostilan pystyyn pistäminen ei ihan kovin helppoa ole, ainakaan yhden naisen voimin, totesi hän, että hevoshieronta on sellaista, mikä vie hänet niin lähelle hevosia kuin voi päästä, ilman että itsellään on hevostila tai talliyritys.
Eläinten Luontaislääkintäkoulu Weteristä Mari valmistui hevoshierojaksi keväällä 2013.

Alasta riippumatta yksityisyrittäjien olisi hyvä pohtia myös tulevaisuutta. Marilla suunnitelmat on jo tehty. Hän on hakeutunut fysioterapeuttikoulutukseen (jotta pääsee opiskelemaan hevosfysioterapeutiksi, on ensin valmistuttava ihmisten fysioterapeutiksi). Jatkossa hänen on tarkoitus toimia niin ihmisten kuin hevostenkin fysioterapeuttina ja hoitaa koko ratsukkoa. Mielestäni tämä on kerta kaikkiaan loistava suunnitelma, etenkin kun Mari itsekin sanoi, että ratsua hoitaessaan ja sen ratsastajan nähdessään hän hahmottaa myös ratsastajan heikkoudet ja vinoudet. Tulevaisuuden haaveena Marilla on edelleen se oma hevostila ja nimenomaan hevosten luontaishoitola.






Minä Minna Alaspää, talliyrittäjä, Jokioinen 

Päiväkummun Hevostila  

Facebookiin TÄÄLTÄ! 

nettisivuille TÄÄLTÄ!

Minulla on aika ”normaali” ratsastustausta; kuusivuotiaana alkeiskurssille, sen jälkeen yksi tai kaksi viikkotuntia viikossa, taisi joskus jotain estevalmennuksiakin olla. Tuntiponien hoitoa, sitten yksityishevosten hoitoa kunnes seitsemäntoistavuotiaana loppui koko hevostelu, kun ”tuli muut tärkeät asiat tilalle”. Onneksi ne ”muut tärkeät asiat” jäivät teinivuosiin, ja ratsastaminen jatkui reilut kymmenen vuotta myöhemmin. 

Haave omasta maatilasta ja uudelleen alkanut hevosharrastus saivat minut pähkäilemään tulevaisuuteni kanssa. Olin kolmekymmentäyksivuotias kolmen lapsen äiti sekä parturi-kampaaja, kuntosali- ja aerobicohjaaja, enkä vieläkään ollut ihan varma, miksi halusin isona. Pääsin Ypäjän Hevosopistoon aikuispuolelle hevostenhoitajan tutkintoa opiskelemaan. Kaksivuotisessa koulutuksessa olimme viikon kerrallaan Ypäjällä, kerran kuukaudessa. Muun aikaa tuli olla töissä tallilla, sekä tehdä etätehtäviä. Ypäjän viikot olivat antoisia, opettavaisia ja hauskoja, tosin hyvin rankkoja myös. Tutkinto oli silloin muistaakseni hevostalouteen suuntautunut maatalouden perustutkinto; opiskelimme hevosten lisäksi siis kotieläintuotantoa sekä oppeja kasvi- ja metsätaloudesta. Raakavalkuaiset, limousinit, herefordit, lämminveriset ratsut ja ravurit, metsänharvennus, traktorin peruuttaminen, luokkivaljastus, kasvintunnistus, wordin käyttö, intervalliharjoitus, käytännön tunnit talleissa loistavan Iikan johdolla, maatiainen ja texel; kaikki sulassa sovussa lukujärjestyksessä ja sekamelskana pääkopassa.

Koulutus oli kaksivuotinen, vaan kun minun oli pidettävä välivuosi, valmistuin hevostenhoitajaksi keväällä 2010.

Maalle omalle pienelle tilalle muutimme kesällä 2011, hevoset tulivat tilalle vuotta myöhemmin, jolloin myös Päiväkummun Hevostila aloitti yritystoimintansa. Se, miksi perustin juuri pihattotallin ja miksi kohderyhmänä olivat juuri oripojat, löytyy TÄÄLTÄ!  

En sen kummemmin ala selvitellä ammatini hyviä ja huonoja puolia, eiköhän ne tässä selviä jos kirjoituksiani jaksaa useamminkin lueskella. Muutama aiempi postaukseni, jos ne jotain selventävätväsymyksestä   aikatauluista ).

Tuossa aiemmassa ammattipostauksessa sekä Sanna että Eveliina jo listasivatkin hevosalan haastavuudet sekä hyvät ja huonot puolet; ne yleensä ovat samat riippumatta varsinaisesta ammatista tai tarjotusta palvelusta. Alati kohoavat kustannukset, suuri työmäärä joka pirstaloituu pitkin päivää, surkea tuottavuus sekä valtava vastuu ja huoli. Jos noissa ei ole riittävästi haastetta, tarjoaa sitä tämänhetkinen lama, joka vie ihmisiltä viimeisetkin halut ostaa, kasvattaa tai ylipäänsä ylläpitää (nuoria) hevosia. Suuri ongelma ovat myös tallipaikkoja kotitiloillaan tarjoavat ihmiset, joiden hinnoittelussa ei ole minkäänlaista totuuspohjaa (eikä myöskään järkeä). Jokainen toki saa periaatteessa hinnoitella niin kuin haluaa, mutta ”oman varsan seuraksi”-paikasta saatu suoraan omaan lompakkoon menevä hinta on aivan eri asia kuin maksu, josta ei arvonlisäverojen, ennakkoverojen, eläkemaksujen ja kaikkien kulujen jälkeen jää juuri yhtään mitään. Maksavat asiakkaat kun eivät ehkä voi hahmottaa muutenvaantallinpitämisen ja talliyrityksen eroa, ja siksi kakistelevat yrittäjien normaaleja arvonlisäverollisia hintoja.

Aika pian maallemuuton jälkeen hahmotin, että täällä kaikki tekevät kaikkea, ja kun noita ammatteja itselläänkin on muutama, sain haalittua itselleni muutamat iltajumpat sekä kunnan seniorijumpat. Mukavaa vaihtelua, siistiä sisätyötä sekä varsin tarpeellinen lisä perheemme talouteen.

 

Niin valtavasti tässä elämäntavassa on hyvää, että kokonaisuutta en ikinä vaihtaisi pois mistään hinnasta. Muutaman päivän sieltä täältä saattaisin haluta vaihtaa toimivampaan; loka- ja marraskuun voisin myös antaa jollekin niistä enemmän pitävälle..


Sakella ja Paavolla (tai ehkä ennemminkin niitä käsittelevillä ihmisillä..) on jännät paikat ensi lauantaina 24.5. Kummatkin osallistuvat Kasvattajapäiville, jotka pidetään Ypäjällä. Katselin osallistujalistaa (löytyy Hippoksen sivuilta) ja onhan taas kovasukuisia yksi-kolmevuotiaita vaikka ja kuinka. Tule käymään ja katsomaan kuinka nämä kaksi Karvaturjaketta pärjäävät! Teen kyllä postauksen jos toisenkin Kasvattajapäivistä ja niihin valmistautumisesta. Tällä hetkellä totutan vettä karsastavan Paavon pesemiseen, sekä varsin letkeästi ja rennosti liikkuvan Saken ryhdikkääseen ja liitävään ravaamiseen..

Teille, ketkä nautitte helteistä, toivotan onnea ja riemua. Meille kaikille, jotka epätoivoisesti yritämme jaksaa tehdä raskaat työmme helteessäkin, toivotan voimia.. :P

Terkuin Minna/ Päiväkummun Hevostila

maanantai 12. toukokuuta 2014

Leikisti vallasta

Vielä muutama postaus mennään kuvilla. Jos joku nyt sattuisi ihan kamalan kauheasti kaipaamaan tekstejäni, löytyy luettavaa TÄÄLTÄ!

Riehukuvia on jo paaaaljooooon aiemmissa postauksissa, vaan kun varsat opettelevat elämän tosiasioita leikin kautta, tulee näitä melskaamishetkiä kuvattua lähes päivittäin. Että tässä taas vähän kuvia..

Miten muuten ne oppisivat valtataistelun vaiheita, jos eivät leikkimällä?
  

 

Kuka nyt sitten kenenkin selkään kiipeää testaamaan egonsa riittävyyttä..
   


Kuka nyt mihinkin suuntaan :D

Välillä hyvinkin matalalle..
 
.. ja välillä niin korkealle kuin vain kaulassa mittaa riittää.

Hampaat niskassa, mikä on jo varsin vahvaa toisen paikoilleen palauttamista, tyyliin "älähän nulikka isottele". Onneksi toinen on nopeampi ja notkeampi ja pääsee irti otteesta.. vain palatakseen taas pienen pierupukkilaukkapyrähdyksen jälkeen rienaamaan toista :D


 Ei tässä muuta, tällä kertaa :D

Viikonalkuja toivottaen

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Huhtikuun helmiä, toinen osa

Köllöttelyä näkyy harva se päivä, välillä nukkuja herätetään näinkin kohteliaasti ja ystävällisesti, toisinaan hyvinkin paljon vahvemmin; hampaat niskaan kiinni ja selän päältä kuopimista.
Umpiunessa.

Ravipuomit, aina yhtä toimivia.
(P.S. Veeran saappaat olivat suutarilla, jos joku epäsopivaa kenkävalintaa ihmettelee..)

Kevyttä kommentointia.. :D

Ponilla on aiemmin kisattu esteitä, ja sen näkee.
Innostuu pienen pienistäkin esteistä :)

Varsin hyvin toimivaa eteenalasloppuravia.

Kun Veeran käsi vihdoin toipui helmikuun tapaturmasta, pääsi hän Veikon selkään. Näillä suomeneläjillä kun toisinaan on hiukan painava tuo etupää, sitä ei kovin kipeällä kädellä kannatella. Tunnin loppua kohden pää onneksi kevenee, niin kuin näkyy.

Niin mitä juuri siitä painavasta päästä kirjoitinkaan..
 

Pihattolaiset pääsivät taas sydämensä kyllyydestä piehtaroimaan, nyt kun kenttä suli. Toisinaan vaan toivoisin, että valitsisivat piehtarointipaikkansa paremmin, tässä jouduin aidankorjaushommiin, kun Sakke kääntyi nauhan päälle ja kiskaisi pienen pätkän mukanaan (säikyttäen itsensä ja koko lauman..).

Yksi kun piehtaroi, tulee toinen viereen tai mielellään samaan paikkaan. Omanlaisensa valtataistelu tuokin.

Veikko etsii paikkaa, Seppo on jo löytänyt omansa.

Veikon piehtarointia ei kukaan uskalla keskeyttää.. vaan läheltä saavat seurata. Hyvinkin läheltä.


Varsin vilpoisin terveisin