Harrastus? Ammatti? Harrastuksesta ammatti? Osa 1/2

Jotta voi harrastaa, täytyy olla rahaa. Rahaa saa, kun omaa jonkun ammatin ja tekee töitä. Hevosharrastuksen muuttuessa ammatiksi rahavirtojen suunta on hiukan epämääräinen. Se raha, mikä ennen meni ratsastustunteihin tai tallipaikkaan, meneekin investointeihin, kuivikkeisiin, rehuihin, polttoaineeseen, varusteisiin, laitteistoihin, kouluttautumiseen, työmatkoihin, yrittäjäeläkkeisiin.. jatkanko?

Myös ajankäyttö ja vastuukysymykset muuttuvat. Kun ennen saattoi jättää ratsunsa tallinpitäjän ruokittavaksi ja saattoi luottaa siihen, että hevonen tarhattiin, ruokittiin ja tarvittaessa lääkittiin, vaikka itse potikin vatsatautiakuumettamurtunuttajalkaamitälie, muuttuu tilanne, kun hevosharrastuksesta tulee ammatti. Vastuullasi saattaa olla yhden hevosen sijaan tallillinen hevosia, jotka sinun täytyy tarhata, ruokkia ja lääkitä (ja tehdä vielä montaa montaa muutakin asiaa), riippumatta siitä, mikä on oma vointisi, sää, arki vai pyhä, aikainen vai myöhä. Jos joku hevosista sairastaa, sinä olet se, kuka valvoo ja hoitaa (noin pääsääntöisesti). Jos hoidat parhaan taitosi mukaan hevosen, ja joku menee pieleen, sinä saat syyt niskoillesi, pahimmillaan syytteen, mistälie syystä, minkä turhautunut hevosenomistaja keksii nostaa. Vaikka kuinka opetat ja selität parhaasi mukaan, haukkuu sinut ja tallisi pystyyn äiti, joka ei voi ymmärtää, miksi hänen mussukastaan ei tullutkaan uutta Kyra Kyrklundia. Johan nyt kahdessa vuodessa pitäisi lapsen osata piffit ja paffit, surkea opettaja jos ei siihen pysty, kiukkuaa äiti. Yrittäessäsi selittää tallinomistajalle, etteivät hevoset jaksa tehdä neljää tuntia illassa töitä, ja että tuo tarvitsisi uutta satulaa ja että tuokin ontui eilen, saatat saada lopputilin ja perääsi murinat siitä, että kuinka kehtaatkin epäillä pomosi ammattitaitoa ja valittaa tyhjänpäiväisistä asioista ja mitä että vapaapäivääkin tarvitsisi, johan edellinen vapaa oli kaksi viikkoa sitten.

Hakiessani starttirahaa omaan aloittelevaan talliyritykseeni, silmäili asiasta päättävä herra laskelmiani. Totesi, että "jos hakisit näillä luvuilla starttirahaa vaikka kosmetologina tai putkimiehenä, nauraisin sinut täältä ulos. Mutta kun ottaa huomioon, että kyse on hevostaloudesta, mitä tehdään enemmän aatteiden ja elämänarvojen takia ja on elämäntapa, voi hän myöntää starttirahan.".

Hevostaloudessa on siis lukuisia ammatteja, mitä ei (ainakaan toivottavasti) ryhdytä tekemään suurien tuottojen toivossa. Mitä suuremmat investoinnit yritys vaatii, sen enemmän omia säästöjä ja laihoja vuosia on epäilemättä tiedossa. Kääntäen; vähäisiä investointeja vaativat ammatit voivat tuoda vähintään riittävän määrän leipää yrittäjän pöytään. Kengittäjä, hieroja, eläinlääkäri, ratsu-/ravivalmentaminen vastaan uuden tallin tai maneesin rakentanut talliyrittäjä.

Mutta kun ei hevostaloudessa ole kysymys rahan haalimisesta. Elämästä, toiveista, arvoista ja valinnoista. Näistä kertovat tässä ja seuraavassa postauksessa eri hevostalouden ammattien edustajat. Oman hevostenhoitajakoulutukseni kerron seuraavassa postauksessa, tähän laitan kaksi kuvaa, mitkä mielestäni kuvaavat minun talliyrittäjyyttäni varsin hyvin.

Talliyrittäjyyteen mahtuu paljon miellyttäviä ja hyviä hetkiä..

..mutta ehkä myös niitä vähän väsyneempiäkin hetkiä.

Sanna Eeva, talliyrittäjä, Forssa

Seevan tila

Taustani on talliyrittäjäksi varmaankin kohtalaisen tyypillinen. Olen harrastanut hevosia koko ikäni ja omistanut hevosia teinistä saakka niin että hevoset ovat olleet minulla kotipihassa. Lisäksi olen työskennellyt talleilla ja lomittanut hevostiloja, joten tallimaailma ja alan työt ovat tulleet tutuiksi.

Olen itsenäinen ihminen, eikä palkkatyöläisenä jonkun toisen alaisuudessa työskenteleminen ole koskaan tuntunut omalta. Myös lapsuudenkodista olen saanut yrittäjyyden mallin. Toiselta ammatiltani olen kirjailija. Kirjoittaminen ja hevoset ovat kulkeneet rinnakkain elämässäni aina, ja kun minusta tuli ammattikirjailija, aloin miettiä, miksen voisi tehdä ammattia myös toisesta minulle tärkeästä harrastuksesta. 

Olen koulutukseltani agrologi. Olen opiskellut Hämeen ammattikorkeakoulussa Mustialan yksikössä v. 2007-2011, pääaineenani hevostalous. Sivuaineina luin yritystaloutta ja markkinointia sekä erikoistuvaa hevostaloutta. Jo kouluun mennessäni tiesin, että tähtään hevosalalle yrittäjäksi, siksi rakensin opintoni sitä tavoitetta tukemaan. Kunnianhimoinen minäni koki tärkeäksi, että minulla olisi korkeakoulututkinto. Tämän vuoksi en harkinnut esim. hevosenhoitajaksi opiskelemista. Koulutukseni ei niinkään opettanut minulle hevostaloudesta mitään uutta, mutta antoi valmiuksia maatalousalalla toimimiseen noin ylipäänsä. 

Tälle tilalle päädyin yrittäjäksi hieman vahingossa. Olin opintojeni loppusuoralla ja työskentelin muutamana päivänä viikossa tämän tilan edelliselle yrittäjälle. Myös hevoseni asuivat tällä tilalla. Kun sitten valmistumiseni lähestyi, ilmoitti tilan edellinen omistaja laittaneensa tilan myyntiin. Hän heitti minulle puoliksi vitsillä, että osta sinä. Minä menin pankkiin ja muutaman viikon päästä olin maatilallinen ja vastavalmistunut agrologi. Tarkoitukseni ei ollut jäädä Hämeeseen, olinhan muuttanut tänne vain opiskellakseni, mutta sitten löytyi mies ja löytyi maatila ja ura yrittäjänä, joten täällä ollaan. Tälle tilalle tuntui turvalliselta jäädä, tunsinhan tilan jo ennen ostopäätöstä. Pidän suuressa arvossa sitä, että myyjä oli tuttu ja että olemme edelleen ystäviä ja teemme yhteistyötä hevosasioissa. Koin näin tilan ostoon liittyvät riskit hieman pienempinä, kun saatoin luottaa myyjän sanaan. Lisäksi olin omin silmin nähnyt kaikkina vuodenaikoina, kuinka täällä asiat hoituu. 

Talliyrittäjyyden huonoin puoli on huono kannattavuus suhteessa työn raskauteen ja sitovuuteen. Huonoon kannattavuuteen vaikuttaa ikävä kyllä omaa panosta ja omaa laadukasta tekemistä enemmän se mitä muut tekee: joku tekee aina halvemmalla, ja hevosalalla vielä liian suuri osa asiakkaista valitsee tallipaikkansa pelkän hinnan ja sijainnin perusteella. Veronsa, eläkkeensä ja vakuutuksensa maksavana on mahdotonta kilpailla hinnassa niiden kanssa, jotka ottavat asiakkaita talliinsa "omalle seuraksi" ja pyörittävät tallitoimintaa vain koska se tuntuu kivalta harrastukselta. Sijainnissakin on omat ongelmansa: on liki mahdoton yhtälö tarjota suuret tarhat, suuri kenttä, omat laitumet, hyvät maastot ja maaseudun rauhaa ilman riitaisia naapureita, ja silti sijaita kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä. Kaipaan hevosalalle lisää ammattimaisuutta ja positiivista hinnankehitystä. 

Parhaimpia puolia ovat yrittäjän vapaus tehdä itsenäisiä päätöksiä, se että kaikki työ yrityksessä tehdään itselle ja itse, ihanat asiakkaat jotka pysyvät ja arvostavat yrittäjän ammattiosaamista, rutiineja rakastavalle ihmiselle työn samankaltaisuus päivästä toiseen, sekä tietenkin hevoset: herkät ja jästipäät, nuoret ja vanhat, pienet ja suuret. 

Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja yritystoimintani on elänyt lepovaihetta. Yrittäjän on kuitenkin kehityttävä koko ajan ja pyrittävä eteenpäin, niinpä minullakin on suunnitelmissa kehittää ja laajentaa omaa ammattitaitoani ja lisätä yritykseni tuottamia palveluita. 

© Sanna Eeva

© Sanna Eeva

© Sanna Eeva

Eveliina Ranto, ratsastuksenohjaaja, Rannon Talli, Ilmajoki

Rannon Talli

Eveliina on aloittanut säännöllisen ratsastamisen kuusivuotiaana ratsastuskoulussa. Juniorivuosien jälkeen hän aina silloin tällöin, siskosta mallia ottaen, piti tunteja. Kunnolla hän alkoi tunteja pitää, kun aloitti Ypäjän Hevosopistossa opiskelut. Vuonna 2009 hän valmistui ratsastuksenohjaajaksi. Eveliina hoitaa pääsääntöisesti kaiken; aamutallista iltatalliin, ratsastustuntien pidon, läpiratsastaa ja ratsuttaa sekä omia hevosiaan, joista kaikki tekevät myös tuntiratsun töitä, että muiden hevosia sekä myös kilpailee. Eveliina kilpaili aiemmin vaativan tason koulua, mutta murtunut häntäluu estää nykyään kovan harjoittelun. Tällä kaudella Eveliina tähtää nelivuotiaan kasvattinsa kanssa racing-tasolle ja seitsemänvuotiaan kasvattinsa kanssa 110-120cm luokkiin.

Hevosia tallilla on kymmenen, joista kaksi on varsoja. Kaikki ovat omia, eli tallissa ei ole vieraspaikkalaisia. Rannon Tallilla on kasvatustoimintaa, tähtäimessä parempilaatuiset myyntiin tulevat kilpaponit/-hevoset (isäoreina mm. Kansas, For Enjoy Ask Z ja Heartbeat). Joskin tuntihevoskannan ollessa osittain jo iäkkäämpää, on hevoskasvatuksen taustalla myös ajatus siitä, että voi jättää omia kasvattejaan tuntihevoskäyttöön. Kaikentasoisia tunteja on viitenä päivänä viikossa, talvisin kaksi tuntia illassa ja kesäisin kolme.

Kun Eveliinalta kysyy työn parhaista puolista, tulee vastauksena välittömästi ”asiakkaat”. Kehuja saa myös ulkotyö sekä se, että työtä tehdessään pysyy hyvässä kunnossa ja tulee liikuttua terveellisesti ja tarpeeksi.

Huonoja puolia kysyessäni ensimmäinen vastaus on sää, Rannon Tallilla kun ei ole maneesia. Pimeydestä voisi Eveliina luopua ja kaikesta kuraan liittyvästä (ei lainkaan yllättävä vastaus ulkotyötä tekevältä..). Nousevat kustannukset (esim. kuivikkeet, eläinlääkärin kustannukset, kengitykset jne.) tuovat omat haasteensa kannattavalle yritystoiminnalle, myös Eveliinan tallilla. Haasteena on myös rajallinen määrä hevosia, mikäli joku hevosista sairastuu tai loukkaa itsensä, tietää se muille hevosille suurempia työmääriä tai sitten syyn perua tunteja. Jotka molemmat ovat yhtä huonoja vaihtoehtoja.

Yrittäjän/ tallityöntekijän jaksamisesta Eveliina sanoo: ”Näin pienen tallin työntekijänä voin kyllä sanoa, että rankkaa työtähän tämä on. Monesti olen sanonut, että fyysisesti ihan miesten hommaa. Joten tallipäivien jälkeen on ihan naatti, eikä sosiaalista elämää kauheasti ole. Siihen päälle vielä erilaiset ihmiset ja heidän kanssaan toimeen tuleminen (ratsastamassa käy ihmisiä laidasta laitaan ja jokainen on luonteeltaan erilainen, joskus aina tulee erimielisyyksiä ja joutuu jyrkästikin asioita selventämään ihmisille).” Tunnettu tosiasia on, että ratsastuskouluyrittäjyys ei ole mitään miljoonahommaa; rahaa tulee kovin vähän, ottaen huomioon työmäärän ja työn "kovuuden". Kaikki ainekset itsensä loppuunpolttamiseen, niin Eveliinan kuin monen muunkin mielestä.

Asiakaskunnan muuttumisesta, ”hevosmiestaidoista”. Eveliina: ”En ole huomannut, että asiakaskunta olisi muuttunut kovinkaan. Ehkä vähän ollaan vieraannuttu hevosmiestaidoista ja ihmiset on ehkä hieman arempia kuin esimerkiksi minun nuoruudessani. Meillä tosin kannustetaan itse laittamaan hevoset tunneille kuntoon ja se on enemmän kuin suotavaa. Samoin jokainen viimeiselle tunnilla oleva riisuu aina itse oman hevosensa. Eli yritetään aina antaa hevosista irti muutakin kuin vain sitä selässä "istumista" ja moni jää niitä harjailemaan, rapsuttelemaan ja silittelemään tuntien jälkeen, jotkut jopa ruokkimaankin.”

Opiskeluajasta sekä Hevosopistosta: ”Minun mielestä se kaikki oli yllättävän rankkaa, mutta myös antoisaa. En näin jälkeenpäin koe, että olisin istunut siellä yhtäkään tuntia turhaan, mutta kyllä se reissaaminen etäviikoille ja kotona tehtävien tekeminen oli ehdottomasti rankempaa, kuin mitä odotin. Haaveilen vielä ratsastuksenopettajatutkinnosta, mutta vielä on edellinen koulurupeama liian tuoreessa muistissa, että siihen rumbaan lähtisin uudestaan.. vaan ehkä joku päivä!”

Tavoitteista: ”Ei minulla oikein ole enää muuta tavoitetta kuin jatkaa samaan malliin; että asiakkaat viihtyvät ja pysyvät tallillamme. Kilparatsastajana minulla itselläni ei enää ole tavoitteita, on enemmänkin niin, että hevosillani on tavoitteita, joita sitten yritän saavuttaa. Näiden nuorien ja omien hevosten kanssa on kiva, että jos siltä tuntuu, niillä voi vain vähän harrastaa. Toisaalta, jos tuntuu, että tästä hevosesta olisikin johonkin, niin sitten yritetään vähän korkeammalle.”

Eveliina itse kasvattamansa My Melodyn kanssa (ponien este SM-pronssia v.2012).
(c) Eveliina Ranto

(c) Eveliina Ranto

Eveliinan siitostamma orivarsansa (i. For Enjoy Ask Z) kanssa talvella 2010.
(c) Eveliina Ranto

Eveliina opetusmestarinsa kanssa kisoissa v.2010. Pieni nainen ja iiisooo hevonen, aina yhtä näyttävä yhdistelmä :)
(c) Eveliina Ranto

Seuraavassa postauksessa minä, FEI-koulutuomari ja valmentaja Tiina Karkkolainen ja hevoshieroja Mari Pakarinen kerromme tarinamme.

Aurinkoisin terveisin

Minna/ Päiväkummun Hevostila

Alussa olivat lato, pelto - ja hiki..

.. eli tarina tallini rakentamisesta.

Makasiinista (tai ladosta, kumpaa nimeä nyt sitten käyttääkään) mainittiin jo täällä ja vielä lyhykäisemmin kysymykseen "miksi juuri pihattotalli, miksei karsinatalli?" voi vastata sanalla "raha". Rakennusinsinööri piirsi viiden karsinan tallin, missä kolmesta karsinasta olisi helposti saanut tehtyä kaksi varsomiskarsinaa. Hinta-arvio tälle urakalle oli noin seitsemänkymmentätuhatta euroa, mikä oli niiiiin paljon liikaa budjettiimme. Tämä ypäjäläinen rakennusinsinööri, tallirakentamiseen vahvasti jo vuosikymmeniä erikoistunut mies, näki onneksi ladon harvojen seinien läpi (no joojoojoo, niistä kyllä näki läpi kaikki muutkin..) ja visioi makasiiniin pihaton makuuhallin.

Pihattotalli sopi minulle loistavasti. Olin aiemmin ollut vihtiläisen hevoskasvattajan pihattotallilla töissä, ja jo silloin tykästyin, siihen kaikkeen. Lisäksi, kun täällä keskellä-ei-mitään asumme, ei yritykseni karsinatalliyrittäjänä luultavasti olisi lyönyt leiville. Varsoille ja nuorille hevosille suunnatusta pihattotallista sen sijaan saattoi uumoilla jonkinlaista toimivaa yritystä, kun hevosenomistaja itse voisi asua vaikka kuinka kaukana, kun ei olisi pakko käydä oikeastaan ollenkaan tallilla varsaansa hoitamassa.

Wilton-poni ja Ruu laiduntamassa vanhan makasiinin liepeillä heinäkuussa 2012. Komea koivu jyrättiin kuin myös kuvassa näkyvä makasiinin matalampi osa.

Olihan tuo melko.. hmm.. mikähän olisi oikea sana? Harva? Vino? Bensaa ja tulitikkua vailla?

Siis TODELLA harva. Mutta hei, katto oli edelleen ehjä ja hyvä, sekä kantavat rakenteet kunnossa.

Raha-asioita läpikäydessämme sekä aikatauluamme miettiessämme; vanhan maatilan kaikkia muita kesäpuhteita listatessamme sekä viisaan rakennusinsinöörin sanat ("ette tekään IHAN kaikkea ehdi itse tekemään") mielessä pitäen päädyimme teettämään kaikki sisätyöt urakoitsijalla, jättäen "julkisivutyöt" eli rimotuksen ja maalaamisen itsellemme. Laskimme, että siihen saisimme talkooapua; vasta toista kesää maalla asuvina saisimme varmaan talkooapua kaupunkilaisystäviltämme, he kun vielä eivät olisi ehtineet kyllästyä toistuviin talkoopyyntöihin..

ProAgrian neuvojan tuella ylitin itseni ja kahlasin/ taistelin investointitukihakemuksen ja sen lukuisien liitteiden läpi sekä sain hakemuksen matkaan. Heinäkuussa urakoitsija aloitti työt. Me isännän ja lähisuvun kanssa parantelimme selkiämme ja lihaksiamme ja kevyttä nestehukkaa, sen verran tuli siivottua, kannettua ja purettua sekä myös tehtyä puuhommia; kaadettua, karsittua, poispyöriteltyä ja halottua puita pois urakka-alueelta..

Elokuussa 2012 työt alkoivat sekä makasiinin sisällä että sen ympäristössä. Jo heti alkuun päätin, että koska rahavarannot olivat rajalliset, muut tilat (=varustehuone, hoitotila yms.) saisivat jäädä vähemmän ylellisiksi, jotta hevosten ulkoilualueen pohja saataisiin täydelliseksi. Lannan lappaaminen mudan seasta ei houkutellut, joten maa-alueen täydellinen "uudestaanrakentaminen" oli ainoa vaihtoehto, etenkin kun kyse oli pihaton ulkoilualueesta, joka olisi käytössä päivin öin.

13.8.2012, kun makasiinin tuulikaapin pohja oli valettu sekä ympäröivän maapohjan kaivuu aloitettu. Sama alue kuukautta myöhemmin.

Kuvia sisätöistä. Lattiaksi betonilaatta (kun sieltä ensin kaivettiin ylös pieniä ja isoja ja jättimäisiä kiviä..) ja harkkotiilimuuri (mihin yksi kissoistamme ehti painaa tassunjälkensä :D ). Oikealla yläkuvassa näkyy seinään puhkaistu aukko, kulku tuulikaappiin. Samassa kuvassa näkyvä vanha oviaukko rakennettiin umpeen. Alakuvissa puuttuu puolet seinästä, siitä kohdin kaadettiin matalampi osa.

Ulkoilualueen pohja. Pinnasta pois kolmekymmentä senttiä, siitä vielä kymmenisen senttiä syvemmälle salaojaputket. Kangas, iso murske, tasoitus, hienompi murske, tasoitus, pintamateriaali. Kaikki, ketkä ovat rakentaneet hiekkatarhoja tai ratsastuskenttiä tietävät, että pinnan parhaasta ja huonoimmasta materiaalista on sata ja miljoona mielipidettä; mikä pohja ei läpäise vettä, mikä rullaa kavioiden alla, mikä kovettuu kivikovaksi ja niin edelleen.. Tuo pintamateriaali oli hiekkaa, jonka raekoko oli 3-15mm, ja toimii oikein hyvin (=ei lätäköitä, ei kovetu pinnasta jne.)

VALMIS!
Yläkuva on otettu kesällä, kun pihatossa oli vain "kevyt" purukuivitus. Muutama viikko sitten otetussa alakuvassa pihaton pahnapohjaan on kulunut jo pitkälti yli kaksikymmentä olkipaalia, siksi hevoset seisovat paaaljon korkeammalla kuin ulkopuolella oleva kuvaaja :D

"Tätä kohdetta on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2007-2013"

Kannatti hikoilla investointitukihakemuksen kanssa!

Viime kesänä nämä venyneet urakka-aikataulut, kiukustuttavat hakemuksentäytöt ja monet hikilitrat oli jo unohdettu, siksipä teimme ratsastuskentän sille alueelle, mikä oli ollut joutomaata. Tuo joutomaa toimi ulkoilualueena hyvin viime talvena, kun oli lunta ja pakkasta, vaan heti kun maa suli, oli tuo joutomaa soveltuvampaa suojalkapallokentäksi kuin ulkoilualueeksi.

Ratsastuskenttä tehtiin samalla kaavalla kuin ulkoilualuekin, tai mikä tahansa alue, mikä perustetaan kunnolla. Urakka kilpailutettiin, mikä kannatti, kalleimman tarjouksen hinnalla olisi saanut melkein kaksi halvimman hinnan kenttää!

Juhannuksena 2013, aitanauhoja vaille valmis!

VALMIS! Ja estekalustokin saapui :)

Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea loppuun asti. En ole nimittäin yhtään varma, kiinnostaako tämä juurikaan muita kuin tätä talliyrittäjää :D


Takatalvi tuli, vaan haitanneeko se nyt niin kovin, aamuinen maisema taloltamme on kuitenkin aika mykistävä, ja saa aikaan onnentunteen siitä, että uskaltauduimme muuttamaan espoolaisesta lähiöstä tänne maalle.

Aurinkoisin terkuin

Minna/ Päiväkummun Hevostila

Sekametelisoppa

Pikkuvarsat vieroitettiin lokakuun lopussa, jolloin ne muuttivat kasvattajalta tänne Päiväkummun Hevostilalle. Omistajien kanssa pohdimme oripoikien asuinpaikkaa, ja päädyimme siihen, että saavat talven yli asua kaksistaan niin, että tallin toinen karsina on niiden käytössä, sieltä ne pääsivät vapaasti tarhaan. Tammi-helmikuun taitteessa alkoi vahvasti huomata, kuinka kahden isoliikkeisen ja myös isokokoisen varsan yhteiselo tavallisessa yhdeksän neliön karsinassa alkoi olla jo varsin tiivistä. Eu-säädökset myös alkoivat vihjailla, että varsojen täyttäessä vuoden (Paavo syntynyt kuukautta aiemmin, huhtikuun puolessavälissä), karsina ei enää olisi säädösten kannalta riittävän suuri näille kahdelle.

Vaan ehkä suurin syy sille, että pikkutyypit piti siirtää isoon pihattoon oli kuitenkin niiden luonteet ja liikkumisen tarve, mitkä vaativat sen, että hyväpohjaista tilaa piti saada enemmän sekä myös sen, että piti saada vanhempia hevosia komentamaan nulikoita. Kovasti nämä kaksi riehuivat, niin kuin kuuluukin. Mutta se, että tarhasta alkanut pierupukkilaukka päättyi karsinaan, jossa jatkoivat painiaan niin, että seinät vain paukkuivat, alkoi kiristää talliyrittäjän hermoja..

Varsa on terve kun se leikkii.. vaimitensenytmeni :D

Muutos oli kuitenkin sen verran valtava, ettei varsoja heti kerrasta heitetty isoon jengiin. Homma alkoi tutustumalla laumajohtajaan ja niin, että varsat olivat vielä omassa tarhassaan, sää oli miellyttävä, kenttä sulanut ja kaikki muutenkin mahdollisimman helppoa ja myönteistä varsoille.

Herra IsoHerra ja nulikat.

Veikko tutustuu, Seppo alistuu (=lonksuttaa leuoillaan) ja Paavo vahtii taaempana.

Veikkoa huvitti nämä kaksi tyyppiä, jotka alistuivat niin kovin, ettei niihin meinannnut saada mitään tolkkua.

Näitä jonokuvia muuten riittää!

Iltapäivällä pikkutyypit siirrettiin isoon laumaan, joka oli kentällä. Kenttä oli näille tuttu, muut hevoset myöskin, vaan nyt oli ensimmäinen kerta, kun olivat samojen aitojen sisäpuolella. Pihattoalueelle ei päässyt kukaan, on parempi, että tila on mahdollisimman selkeä, kun uusia hevosia laittaa laumaan. Mahdollisimman vähän kulmia, joihin alempiarvoinen saattaa jäädä "jumiin" ilman pakosuuntaa (aidoissa kun kulkee sen verran vahva sähkö, ettei siihen suuntaan kannata yrittää). Omasta hevosestani, Veikosta eli HerraIsoHerrasta tiedän, ettei se jätä ketään jumiin nurkkaan, vaan jättää tilaa, mistä toinen voi luikahtaa karkuun. Vaan muista hevosista en voinut tietää. Laumanjohtaja yleensä johtaa hyvin pienin elein, alempiarvoiset saattavat käyttää paljonkin äkäisempiä eleitä, jos saavat mahdollisuuden.

Oletusarvo oli, että pikkutyypit pärjäävät (kuulostaa tosi kornilta kun näin kirjoitan, tiedän..). Punarautias Paavo on niin ylpeä, varauksellinen ja omanarvonsatunteva, että se saattaisi olla hiukan helisemässä, jos ei osaisi alistua, mutta toisaalta se on niin nopea liikkeissään, että ehtii alta pois, helposti. Paavolla on jo vahvat johtajan eleet, ja tietenkin sellaisen, jota johtaja saattaa pitää kilpailijana ja uhkana omalle asemalleen, on hankalampi asettua laumaan. Seppo taas on niin utelias, että arvelin sen olevan joka puolella ihmettelemässä ja tutustumassa, se kun oli jo aidan takaa selkeästi innokkaammin ihmetellyt muita hevosia. Ja Sepolla oli niin vinhaan lentävä takapää, että ajattelin sen myös selviävän varsin hyvin :D

Pikkutyypit ja Sakke, lauman kakkosjohtaja. Kuten arvelinkin, kuvassa toisena laukkaava Paavo ei ihan helpolla taipunut kenenkään komentoon (kovin arka varsa ei pukittele korkeampiarvoiselle).

Ensikohtaaminen kaksivuotiaiden kanssa. Ja ensimmäistä kertaa samassa kuvassa kaikki neljä Kiahan varsaa, Hannele Tommilan kasvatteja kaikki.

Laumajohtaja ei juurikaan osallistunut hässäkkään, kentän keskellä vain komensi varsoja kauemmas, puolusti omaa laumaansa.

 Pikku-Seppo runnoo itsensä ohi uteliaiden.

Ja taas mennään!

Puoliveljet Seppo (i. Scatman) ja Sakke (i. San Amour), emänä kummallakin Futures Dream. Yhtä uteliaita molemmat :D

Parin tunnin jälkeen tilanne yleensä rauhoittuu ja hevoset asettuvat rauhassa syömään. Tässä vielä ison lauman viimeisinkin uteliaista pääsi tutustumaan varsoihin.

Jonkun verran kuvissa olivat varsat erilläänkin, mutta kyllä ne suurimman osan ajasta menivät kylki kyljessä, tasatahtiin askeltaen. Toisistaan tukea saaden, voisi joku ajatella. Vaan kyllä se enemmän siltä näytti, että punainen Paavo omi Sepon ja yritti estää sen pääsyn muiden luo.

Nyt, viikon päästä laumojen sekoittamisesta, tilanne on rauhallinen. Ihan täysin ei vielä ole välit ja arvojärjestys selvinnyt, yleensä pari viikkoa on mennyt, että tilanne on palautunut. Laumanjohtaja on löytänyt taas fengshuinsa ja se on jo onnistunut erottamaan varsoja toisistaan, mikä on hyvä nimenomaan varsojen kehittymisen kannalta. Punainen Paavo on rauhoittunut paljon, tasoittunut. Mikä sekin on erittäin hyvä, noin nuoren oriin on ihan hyvä pysyä arvojärjestyksessä alempana, silloin sen itsensä on parempi olla ja myös ihmisen on miellyttävämpi työskennellä sen kanssa. Oletusarvona kuitenkin Paavon kohdalla on, että se pysyy oriina, sen verran vahvaa jalostusoriainesta se on ( lisää Paavosta ). Seppo sujuvasti menee välistä kuin välistä ja pääsee jo syömään samasta heinälaatikosta kenen vaan vanhemman kanssa, mutta harmillista kyllä se uteliaana sitten ihan kirjaimellisesti työnsi päänsä joka paikkaan, minkä seurauksena sillä on nyt erittäin siististi paikalleen ommeltu palkeenkieli otsassa :D

Eilisaamun auringossa varsin rauhallinen lauma.

Tässä kaikki tällä erää. Veera pääsi ponilla hyppäämään tänään, omalla kentällä. Kiva, että on sitten luvattu taas lunta ja pakkasta.. :P

Aurinkoisin terveisin

Minna/ Päiväkummun Hevostila

P.S. Mitäs pidätte uudesta bannerista, onko siitä mihinkään?