Teinihevonen on pääpiirteissään helppo. Ainakin ori. Estrogeeni sekä helppo ja etenkin ennustettava käsiteltävyys lienevät yhdistelmänä yhtä utopiaa kuin ajatus siitä, että ratsastaminen oikeasti olisi helppoa (tästä syystä minulla ei tammoja olekaan..). Teinioriin kanssa on ihan helppoa, kunhan vaan sen ulkoilualue on iiiisoooooo ja se saa liikkua iiiisoooosti ja lujaa ja mielin määrin. Jos liikettä rajoitetaan, meinaa pienen teinihevosen lihaksiin patoutuva liike-energia sekä aivoihin patoutuva turhautuminen räjäyttää sen raajat kaikkii mahdollisiin ilmansuuntiin. Tämä on hyvinhyvin helppo hahmottaa itsekin, ei tarvitse mitään muuta kuin mennä varsanäyttelyyn, yksi-kolmevuotiaita katsomaan. Siellä näkee, mitä teinihevonen tekee kun se on jännittynyt, poissa kotoa ja sitä pyydetään olemaan nätisti paikoillaan.
Vähenevä fyysinen rasitus kasvattaa turhautumista, mikä lisää tarvetta saada huulilla/ suulla näprättäväkseen ihan mitä vaan mitä sattuu olemaan puolen metrin päässä pään alueesta, hihat hihnat lahkeet narut harjat ihansejasamamitäkunhanjotainsaisisuuhunsaäkkiäjamielelläänkaikkeayhtäaikaa. Että kun lähdet taluttamaan elämänriemuansa pursuavaa teinihevosta, haluat ehkä laittaa narun suuhun..
..jossa tosin on jo puolet juuriharjasta, naru kolmin kerroin sekä mieluusti vielä osa sinun hihastasi..
Onnistuneen Ihmisteinikäsittelyn Tärkeydet:
2. Suuri tietous pankkitilisi saldosta ja hintatasosta, koska yhden kauppareissun aikana ehtivät "mä haluan ton ja sitten mä haluan ton ja hitsit mä haluaisin sinne"-vaatimukset vaihdella kynsilakasta huulipunaan, makaronista sushiin ja kylmäsavuloheen, huoneen tapetoinnista Hawaijinmatkaan ja stadin viikonlopusta New Yorkiin muuttamiseen. HUOMIO! Muista kohta yksi, huumorintaju JA sen peittäminen! Jos kehtaat kaikkien edessä nauraa Teinille, voit joutua tilanteeseen, jossa tämä päättää marssia kotiin koko viidentoista kilometrin matkan, kaatosateessa. Vaikka juuri äsken irvisteli pihalla pientä lätäkköä.
3. Laske vaatimustasoa (menee käsikädessä kakkoskohdan kanssa). Melkein-Teini osasi oma-aloitteisesti viettää tehokkaasti puolen päivää; siivota talon lämmittää uunit ja tehdä ruokaa. Teini-ikäiseltä jää homma kesken, jos pölkkärin johto ei riitä tai pölkkäri juuttuu; pölkkäri lentää seinään ja Teini hautautuu peittonsa alle. Tai jos uunintulta sytyttäessään sanomalehtipaperi repeää väärällä tavalla; tulitikut lentävät seinään ja niiden päällä hypitään tasajalkaa, jonka jälkeen Teini hautautuu peittonsa alle. Teini, joka ennen osasi siivota keittiön jäljiltänsä, jättää jokaikisen kaapin oven auki ja puolet tavaroista lattialle, ihan vain siksi kun ei löytänyt sitä yhtä leikkuulautaa. Tämän jälkeen Teinin voi löytää peittojensa alta.. jos sitä uskaltaa lähestyä.
4. Hahmota Teinin ulottuvuudet ja kyvyttömyys/ kyky. Teini lennättää kaiken kansan nähden koulukirjansa alas aulan kakkoskerroksesta, jos laukun vetskari ei nanosekunnissa aukea, mutta sama teini voi kuljettaa metsästä, hyvin pehmeää tietä pitkin mönkkärin, jonka peräkärrystä on akseli poikki, ihan vain kun puhdas teiniraivo antaa siihen voimat.
5. Muista kiitollisuus. Puolen vuorokautta mykkäkoulua, neljä tuntia raivoamista ja kiukuttelua; yksi sinulle osoitettu hymy siellä välissä (vaikket edes ole Teiniä lahjonut). Taas jaksaa.
6. Muista Teinin muuttunut käsitys ajankäytöstä. Kahdeksan tuntia aifouninsa kanssa omaan huoneeseensa sulkeutuneena on paljon lyhyempi aika kuin puoli tuntia perheensä kanssa yhteisen päivällisen äärellä. Tämän puolituntisensa pituus (ja tuskallisuus) korostuu, mikäli sisarukset ovat paikalla.
7. Sisarusten välit muuttuvat; "ammu ittes!" korvaa aiemmat normaalit kommunikoinnit. Älä jää Teinin ja sen melkein-teinin veljen väliin, sillä siinä kohdassa jäätyy helvetintuletkin, pelkän raivostuneen Teinin katseen voimalla.
8. Muista oma teini-ikäsi (sekä myös varhaisaikuisuutesi..). Jos itse olet ympäripäissäsi maannut keskellä Espaa; tai tuhonnut siviilipoliisiauton konepellin istumalla siinä; tai jäänyt kenkävarkaudesta kiinni, tai ihanmitävainhurjaa, muista ne ennen kuin olet sulkemassa Teiniäsi kellariin tai kuskaamassa sitä suljetulle.
9. Ikuisuus on tosi lyhyt aika. Teini voi kehottaa sinut painumaan loppuelämäksesi helvettiin, mutta saattaa noukkia sinut sieltä kolmen virkkeen päästä, etenkin jos lupaat kuskata sen jonnekin tai ostat nettikaupasta jotain.
10. Tiedosta, että teini-ikä on vanhemmista irrottautumista ja valmistautumista Omaan Elämään. Yritä luottaa siihen, että "sä oot niin paska ja perseestä ja maailman huonoin äiti ja NIIN pilannut mun elämän!", menee joskus ohi.
11. Impulsiivisuuden ymmärrys. Se paljon puhuttu tunteiden vuoristorata on oikeasti käsittämättömän huikaiseva ja niin räjähtävän nopea, että usainboltitjamuutpinkojat olisivat kateellisia moisesta nopeudesta. Itse olet vasta ymmärtämäisilläsi teinin ensimmäisen reaktion kun teini on käynyt läpi jo kymmenennen ailahduksensa, minuutin sisällä ensimmäisestä.. Hilpeydestä kiukkuun, kiukusta raivoon, raivosta surkeuteen, surkeudesta ironiaan; tuosta noin vaan, heittämällä, ja valonnopeudella. Mieti, mikseivät fyysikot vieläkään osaa sulkea teiniangstia/-energiaa/-riemua pulloon, sillähän ihan heittämällä lämmittäisi omakotitaloja..
Ei minulla nyt sitten muuta, tällä kertaa, paitsi että kiitokset omalle superrakkaalle Teinilleni, päivääkään en vaihtaisi pois (tosin muutamat herjat ja mulkaisut voisin jättää väliin..) :D
Terkuin
Minna/ Päiväkummun Hevostila
P.S. Sitten kun teille alkaa syntyä varsoja ja orisellaisia, tai vuotiaille varsoille tarvitsee syksystä paikkaa; tervetuloa paikkoja katselemaan ja kyselemään; pihattopaikkakyselyjä (minna @ paivakummunhevostila.fi tai 050-5940168) otetaan vastaan!