Kerttu-Neiti

Turhan kauan on mennyt edellisestä postauksesta, anteeksi. Kasvattajapäivät, polttopuiden ja aitatolppien teko, laitumien aitaaminen sekä lasten koulukauden päättäminen, muutama myöhään venynyt ja muutama erittäin aikaisin alkanut valokuvaushetki. Kaikki näistä antoisia ja kokemisen arvoisia, mutta siltikin uuvuttavia, väsyttäviä ja ilmeisesti myös bloginkirjoittamisen estäviä..

Tässä postauksessa haluaisin kertoa ja näyttää yhden asian, mistä olen aivan suunnattoman onnellinen. Ja pakko myöntää, oikeastaan hyvin ylpeäkin. Kerroinko teille Kerttu-Neidistä? Jonka omistaja soitti minulle reilu vuosi sitten, että kun tammalta olivat kiimat kadonneet ja edellisvuoden siemennysyritykset isolla oriasemalla (ja isolla budjetilla..) eivät olleet tuottaneet toivottua lopputulosta. Että josko hän voisi tuoda tammansa tänne, härnyyttäisimme oriilla, josko se toisi kiimat takaisin ja tamma saataisiin tiineeksi.

Kerttu-Neiti muutti tänne viime toukokuun lopulla. Ei innostunut oriista, ei. Ei näkynyt kiimoja, ei. Luovutimme ja laitoimme sen ruuniemme kanssa pihattoon, "olkoon siellä nyt loppukesän ja nauttikoon hevosen elämästä".  Muutaman viikon päästä tamma näyttikin sellaista kiimaa, että oli naurussa pitelemistä. Oli myös ensimmäinen kerta, kun näin ruunan kiipeävän kiimaisen tamman selkään (ei kuulemma mitenkään ennenkuulumatonta). Se, että selkään kiipesi Veikko, ei näin jälkikäteen ihmetytä, mutta että Charly-Pappa, kahdeksantoista, kiipesi tamman selkään niin sanotusti täydessä valmiudessa, oli hilpeää. Joskin papan ilme siellä selässä oli varsin hilpeä, tyyliin "ohhoh.. mitenkäs minä nyt tänne.. kuinkas minä nyt noin innostuin.. josko tästä vaan tulisin alas ja menisin kauemmaksi häpeämään.."

Kolmannella kerralla siemennyskin onnistui ja tiineys sujui hyvin sekä täällä että uudessa tallissa, minne Kerttu-Neiti muutti talvikaudeksi.

I-H-A-N-A!!

Kerttu-Neiti, kiltti ja komealiikkeinen trakehnertamma. Ilo silmille!

Kertun täällä oleminen avasi paljon minun omaa hevostani; ymmärsin paljon asioita ja hetkiä, kun tajusin, kuinka vahva johtajaori Veikko-ruunani on. Pahimman kiiman ajan Kerttu ja Charly olivat kaksistaan, kolmistaan jos olisivat olleet, olisivat ruunat repineet toisensa rikki. Kun tamma saatiin tiineeksi, sai se laiduntaa Veikon kanssa loppukesän (voitte vaan arvata kuinka hevoseni itki tamman perään, kun se lähti täältä pois..).

Viime viikolla syntyi valtavan pitkäkoipinen varsa Pin Rock´s Black Velvetistä. ORIvarsa!

Baari on auki.

Kuuden päivän ikäisenä varsa (Ponityttö risti sen Melmaniksi, pitkien jalkojen takia..) oli toki emänsä likellä, mutta vaikutti kyllä varsin vahvalta ja oman päänsä pitävältä. Ei ollut mikään tossukka :D

Nuo jalat.. :D

Tähän postauksen lopuksi laitan yhden loikkakuvan. Lisää niitä saatte seuraavassa postauksessa; loikat ovat NIIN rakastettavia, että niille on pakko antaa ihan oma tilansa :D

Loikat lähtevät niin nopeasti, ettei kuvaajakaan ole ihan messissä..

Sateisin terveisin

Minna/ Päiväkummun Hevostila

kuvia facebookissa

Kasvattajapäivät/ melkein-ykköspalkittu Paavo

Edellisessä postauksessa kerroin Saken päivästä Ypäjällä, tässä sama tarina Paavosta. Paavon kanssa ei tarvinnut harjoitella liikkumista mitenkään, mutta veden kanssa lotraamista harjoittelimme useaan kertaan; tämä kun ei ehkä ole se vedestä-eniten-pitävä-otus.

Näyttelypäivä sujui pääsääntöisesti moitteettomasti. Hiukan maneesitallin karsinaan meno ja ensimmäiset minuutit siellä olivat pelottavia tälle; ennen kuin se tajusi, että onhan siinä karsinan seinässä pieni rako, mistä näki tutun hevosen. Vaan kova paikka se tuntui olevan monelle muullekin eläjälle, ihmekö tuo.

Välillä pitää Nuorten Herrojen hiukan huudella ja tiedustella muiden perään.. Onkohan Niirasen Topilla kuulo alentunut oikeassa korvassaan, hänellä kun tuntuu riittävän näytettäviä ja vieressähuutelijoita näyttelyssä kuin näyttelyssä..

Edeltävällä viikolla suoritin sukkien esipesun (ennen en olekaan tällaisia sukkia pessyt..). Voiko valkoinen todellakin olla NOIN valkoista??

Aina yhtä haastavaa, saada varsa vieraassa paikassa härdellin keskellä näyttämään rentoja, matkaavoittavia käyntiaskeleita. Hiukan oli Paavo hätäinen käyntinsä kanssa, siksi sai siitä seiskan.

Jos kohta ei ihan oikeaoppinen asento, niin komea ainakin!

Korvat luimuun ja menoksi?! :D

Astetta parempi rakennearvosteluasento vaan ei ihan täydellinen vieläkään.. (mutta silti NIIN komea :D )

Pisteitä kuulemassa. Ihan hirvittävän jännittävää oli kuunnella ja odottaa. Alkavat luetella pienimmät pisteet saaneesta ylöspäin. "Älä sano vielä Paavon numeroa älä sano vielä..." :D

Paavo, jota kuvailisin kiltiksi mutta kuitenkin varsin tulisieluiseksi hevoseksi, ei ihan joka sekunti ollut samaa mieltä Topin kanssa siitä, kuinka ollaan rakennearvostelun ajan ja kuinka reagoidaan siihen, kun pyydetään siirtämään yhtä etujalkaa taaksepäin jne..

Vaan ihan samanlaista akrobatiaa esitteli myös Paavon päihittänyt, yksivuotiaiden orien paras :D

KOTONA!

Näyttelypisteet Paavolla olivat 8-8-8-7-8= 39 pistettä ja II palkinto (I palkinnon rajana on 40 pistettä..). Tässä vielä selvennys, mistä pisteet on annettu: tyyppi - pää, kaula ja runko - jalat ja liikkeiden säännöllisyys - käynti - ravi.

Rakennearvostelu: Ori on hyvin kehittynyt ja sopusuhtainen. Edustaa hyvää urheiluhevostyyppiä. Sillä on pitkä ja hyvänmuotoinen kaula, lihaksikas runko ja luisu lautanen. Jaloissa on riittävä luusto ja ne ovat selväpiirteiset. Suorat liikkeet. Käynti on melko matkaavoittavaa, mutta hevosella on vaikeuksia säilyttää tahti. Ravi on melko lennokasta, tahdikasta ja tasapainoista.

Säkäkorkeus oli 150 cm ja lautaskorkeus 151,5 cm. Paavon sukutaulu. Paavo (kuin myös Sakke) ovat myynnissä; liikkeiltään, suvuiltaan ja luonteiltaan aivan loistavia kouluratsuja vaikka ja kuinka korkealle tasolle.

Jos kohta oli kasin arvoista ravia Ypäjällä, niin kyllä laitumeen totutellessa löytyi vielä komeampaa ravia :D

Lauma on ollut muutaman päivän laitumella, vauhtia on riittänyt muttei onneksi vaarallisia tilanteita. Hilpeintä katsottavaa on lähinnä tarjonnut ojien ylitys, sellaisiin kun eivät ole aiemmin kait tottuneet. Nyt ovat jo oppineet hyppäämään yli, enää ei tarvitse tehdä äkkijarrutusta..

Ponin kanssa olimme Ypäjällä Kärkkäisen Annan valmennuksessa; Ponista tullee jossain vaiheessa oma postauksensa. Laumanjohtaja Veikolla on ollut haastavat päivät, se kun ei ole koko aikaa laiduntamassa lauman kanssa, vaan joutuu töitäkin tekemään kesällä. Vanha tuttu viime vuodelta, Jere, muutti tänne takaisin. Yhtä kiltti ja rauhallinen se on edelleen :)

Lämpimin terveisin

Minna

paaaaljoooon kuvia facebookissa!