Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa! Lähettäkäämme arvostava ajatus veteraaneille, lotille sekä myös suomenhevosille. Tuota omaa suomenhevosta kun katsoo, herää suuri ihmetys. Oliko tuollaisia "iik en voi astua tuohon kun siinä on tiehen maalattu viiva vaan mieluummin poukkoilen pitkin peltoa puolihysteerisenä"-tyyppisiä hevosia rintamalla?
Valokuvia suuresti arvostavana ihmisenä ajattelin tehdä tämän postauksen pelkillä valokuvilla, kuvakertomuksina. Tulevat postaukset, ainakin muutama seuraava, ovat vastaavanlaisia.
Mieluusti kuulisin mielipiteitänne siitä, onko tämä hyvä idea :)
Ihastuttavan vihastuttava Veikko-suokki heinäkuussa 2013, omalla kentällämme. Parhaimmillaan niin kuin kuvassa, pahimmillaan.. no.. huoh. Epäilemättä tulette tulevaisuudessa tästä eläimestä kuulemaan, se kun on allekirjoittaneen omistuksessa ja on loistava esimerkki siitä, kuinka haastavaksi voi elämä käydä vahvatahtoisen, pellosta poimitun suomeneläjän, ruunan-joka-kuvittelee-olevansa-ori, kanssa.
Sama ratsukko puoltatoista vuotta aiemmin, helmikuussa 2012. Tyttö oli pienempi ja hevonen varsin hoikassa kunnossa, lähes kammottavassa. Syksyllä oli hevonen ollut pönäkässä kunnossa ja vatsa ruikulla, hetken näytti tosi hyvältä. Tuli kuitenkin kiirus rehukauppaan, hyvin nopeasti tämä pudotti massaa. Oli opettavainen kevättalvi (ja kyllä, tämä on rotunsa epätavallinen edustaja, ainakin rehunkäyttöominaisuuksiltaan)!
Veera ja Veikko omalla pellolla tammikuussa 2013. Toivotaan tällekin talvelle samanlaista lumimäärää; tekisi taas hevosille hyvää, tuo hangessa tarpominen. (Vaan ei se meille ihmisillekään pahasti olisi :D )
Ponia edeltänyt, meillä ylläpidossa ollut Nuuksion Ratsastuskeskuksen ex-tuntiratsu Charly, kuva heinäkuulta 2013. Tuli Päiväkummun Hevostilalle toukokuussa 2012 Veikon seuraksi. Nämä kaksi olivatkin ensimmäiset hevoset tällä maatilalla, sitten sen kun työhevoset täältä lähtivät vuonna vasara ja nakki.
Kuvassa Charly-Pappa kahdeksantoistavuotiaana. Ei uskoisi.
Veera ja Charly jouluaatonaattona 2012. Yksi suosikkikuvistani, ehdottomasti.
Veera ja Poni marraskuussa 2013. Kevyttä protestointia Ponilta..
Hurjasti on tekemistä, niin Ponin lihaksiston ja kunnon mutta myös koko ratsukon ja sen yhteistyön kannalta. Katsotaan kuinka pitkälle päästään..
Tässä nämä, tältä erää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Positiivinen palaute on aina ihan ihanaa ja rakentava palaute erittäin tarpeellista; näitä saa siis viljellä enemmänkin. Kiukuttelijat, haukkujat ja nillittäjät voivat hengittää syvään vuorokauden verran ja jos edelleen ovat samaa mieltä, voivat toki sitten kommentoida.