perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä laumanjäsenistä

Pihattotalleissa lauma ja sen jäsenet ovat hevosille kaikki kaikessa. Ne eivät varsinaisesti ole ystäviä, ainakaan siinä mielessä, missä me ihmiset tuota termiä käytämme, mutta yhtä kaikki ensiarvoisen tärkeitä. 

Toivotan meille ihmisille hyvää ystävänpäivää, ja lainatakseni viisaamman sanoja, kirjoitan tähän Tuire Kaimion kirjasta "Hevosen kanssa" poimimiani pääkohtia, niitä minkä näen päivittäin toteutuvan täällä orivarsapihatossani, niitä mitä joku voisi kutsua hevosten ystävyydeksi:

"Orivarsat kokoontuvat poikamieslaumoihin, joissa ne kasvavat yhdessä sosiaalisesti taitaviksi ja vahvoiksi. Poikamieslaumassa nuoret oriit leikkivät paljon ja liikkuvat enemmän kuin muunlaisissa laumoissa."

"Orivarsat painivat paljon keskenään... Orivarsat myös astuvat leikillään toisia varsoja nousemalla takajaloilleen, tammavarsat tekevät tätä paljon harvemmin."

"Orivarsojen leikkitappelut ovat harjoitusta tulevia koitoksia varten. Nuoret oriit purevat toisiaan ja pyrkivät horjuttamaan toistensa tasapainoa puremalla. Oriit nousevat pystyyn ja lyövät toisiaan etukavioilla, mutta eivät tahallaan aiheuta toisilleen vahinkoa."

Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, laitan kollaasin kertomaan tästä ( lisää kuvia myös täältä )

Kiahan Sebastian ja Kiahan Bonfire, viimekesäiset orivarsat; Kiahan Leroy ja Kiahan Sunfire, nyt kaksivuotiaaksi kääntyneet oripojat sekä kolmivuotias Onnen Veikko näyttävät, että yksin ei ole hyvä hevosen olla.






Meille ihmisille toivotan mukavaa ystävänpäivää tänään, huomenna ja ylihuomenna!
 
Ystäväni...
Älä kulje edelläni,
en ehkä seuraa.
Älä kulje perässäni,
en ehkä johda.
Kulje rinnallani
ja ole ystäväni.

(Albert Camus)

Perjantaiterveisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Positiivinen palaute on aina ihan ihanaa ja rakentava palaute erittäin tarpeellista; näitä saa siis viljellä enemmänkin. Kiukuttelijat, haukkujat ja nillittäjät voivat hengittää syvään vuorokauden verran ja jos edelleen ovat samaa mieltä, voivat toki sitten kommentoida.