Karvaturjakkeiden Kuningas..

.. tai sitä se ainakin kuvittelee olevansa, tuo minun suokkiruunani. Varmastikin kaikki hevosenomistajat saisivat kirjoitettua vähintään kirjan verran tarinaa omasta hevosestaan, eikä tämä mitenkään tee poikkeusta. Luulen, että tämä eroaa muista sen verran, että sen elämän punainen lanka kiteytyy pohdintaani "nähdäänkö se joskus kisaamassa Kuninkaallisissa vai Urjalan Paijan Tilateurastamolla?" Paijalle se on monen monta kertaa ollut tilaamassa kyytiä, ainakin ratsastuksen päätteeksi minun kiukkuisessa mielessäni..

Yritän avata tämän ristiriitaisen mutta melko rakastettavan kaksitoistavuotiaan suomenhevosruuna Veikon (oikealta nimeltään Tähti-Ventti, i. Tähti-Vokker ei. Turo) eloa kuvien avulla. Koska hevonen on minulle tärkeä (jos ei muuten, se on opettanut minua sanomaan "perkele" hyvinkin vahvasti..), taitaa kuvia olla aika paljon. Yritä jaksaa katsoa loppuun asti! :)

Laumanjohtaja tärppänä, kuten yleensä.

Veikko heinäkuussa 2011, juuri minun omistukseeni siirtyneenä. Nuuksion Ratsastuskeskuksen ratsastuksenopettajani Anne Ahokas oli ilmeisesti aiemminkin tehnyt yhteistyötä pilvenmäkiläisen ravimiehen kanssa; Anne ratsutti ihan kelpo ratsuiksi ravureiksi syystä tai miljoonannesta sopimattomia otuksia. Ostin tämän, vaikka haastavaksi tiesin, koska juuri haaste ja vähän käsitellyn hevonen "kesyttäminen" kiinnosti. "Saako siitä ihmisen kanssa toimimaan kykenevän hevosen?".. jaa-a, en vieläkään ihan tiedä.

Näyttää aina yhtä hölmöltä, kun lauma etenee lujaa; siellä komeat laukkaavat puoliveriset, ja sitten tämä ravurin poika jytistää menemään. (Kuva kesältä 2012)

Ravurin poika jytistää menemään ja tanner tömähtelee, kun elopainoa tullut roimasti lisää sitten viime kuvan.. (tämä kuva marraskuulta 2013)

Ei varmaankaan ole vaikea arvata, mikä on ratsastuksellisesti vaikeinta tämän erittäin etupainoisen kilpailuviettisen remonttitasoisen hevosen kanssa?

Jarrut ja tahti kadoksissa alkuvuodesta 2013.

Ei liene ainoa VAHVASTI etupainoinen ja kuolaimen alle karkaava suomenhevonen..eihän?

Laukannostollisia ongelmia, vahvoja, kesällä 2013.

 Meillä on ratsukkona ollut enemmän ratsastuksellisia ongelmia ja kriisejä, kuin kehitystä ja etenemistä. Tähän toki vaikuttaa se, että itse olen tätiratsastaja, parhaimmillaan ollut joskus helppoB-tasoinen, ja että olemme hyvin epäsäännöllisesti käyneet valmentajilla. Sitkeä, ratsuttajataitoinen ja päämäärätietoisesti töitä tekevä ihminen olisi tämän jo saanut vaikka mille tasolle..

Ensimmäisenä talvena tahkosimme pitkiä aikoja eteenpäinliikkumisen kanssa. Hevonen ei suostunut liikkumaan eteen, ei hyvällä eikä pahalla, ja taas minä en suostunut kääntymään tallia kohti. Muistan eräänkin upean tähtitaivaan, mitä ihailin hevosen selässä istuen, 40 minuuttia lähes paikallaan seisten, 25 asteen pakkasessa.

Kun tästä paikallaanseisomisongelmasta pääsimme eteenpäin, laukka on ollut haastavaa, tasaisin väliajoin. Milloin sitä ei ole viitsinyt nostaa, milloin on mieluummin töltännut laukan sijaan (kyllä, luit oikein, tämä suomeneläjä osaa pätevästi töltätä, ainakin jos sitä potuttaa/ jännittää), milloin mitäkin.Yksi ongelma on säilynyt alusta asti, muuttumattomana. Tämä säikkyy kaikkea, mitä ihminen ei voisi ajatella hevosen pelkäävän, ja on täysin tyynenä tilanteissa, missä ihminen on varautun vahvaan sinkoiluun. Tämä hevonen on siis opettanut vahvojen vatsalihaksien tärkeyden..

Minä ja Veikko naapuritallin maneesissa alkukesästä 2013.

Sitten taas toisinaan tämä hevonen on aivan kertakaikkisen pehmeä ratsastaa, ja koska on pitkäjalkaisempi, korkeampi (säkäkorkeus n.165cm) ja ilmavampi liikkeissään kuin ehkä normaali suomenhevonen (korjatkaa, jos olen väärässä!), sen liike on myös kaunista katseltavaa. Ja tästä tulee ajatukseni Kuninkaallisiin osallistumisesta; joku vuosi, jonkun osaavan ratsastajan kanssa. Ja lisäksi nämä upeat hetket ovat se syy, miksi tätä valtavan vahvatahtoista ja erittäin orimaisesti käyttäytyvää hevosta jaksaa (eikä sitä vielä ole vienyt sinne Paijalle..)

Niin kuin joku sanoikin, "hienoa ja helppoa ei saa samassa hevosessa". Tarkoittaa siis käytännössä sitä (minkä moni muukin ratsastaja varmaan tietää..), että ensin tekee hulluna töitä kaksi kolmasosaa ratsastusajasta, ja sitten ne viimeiset kymmenen minuuttia aikaansaavat sen, että leijuu onnesta koko loppupäivän. Varsinkin tämä hevonen on opettanut nauttimaan pienen pienistä hetkistä.

Onneksi Veikko on hevosia kohtaan "helpompi" ja selkeämpi (mikä antaa syyn epäillä, että ratsastaja itse aiheuttaa ongelmansa hevosensa kanssa..). Veikko on erittäin vahva laumanjohtaja, mutta onneksi reilu sellainen. Se käyttää hyvin pieniä merkkejä, joita muut ymmärtävät; pieni päänheilautus riittää väistämiskäskyksi yleensä mainiosti.

Kesällä 2013 tutustumassa uuteen hevoseen.

Lepoa vahtimassa (tooodella pirteänä itsekin) kesällä 2012.

Kesällä 2013 ei paljoa tarvittu oikeita oreja Kerttun-Neidin (kuvassa oikealla) härnyyttämiseen. Ihan tuo Veikko-ruuna siihen riitti. Kerttu-Neiti kun saatiin siemennettyä ja tiineeksi, sai Veikko laiduntaa Kertun kanssa. Muita sinne oli turha laittaa, luonnollisestikaan, eihän johtajaori ketään tammansa lähelle päästä. Tuo kesä tamman kanssa opetti minulle paljon Veikosta (ja antoi syyn olettaa piilokiveksen mahdollisuuteen..), se selvensi asioita. Johtajaori se on, ja sitä on syytä kohdella sen vaatimalla arvokkuudella. Silloin sekin antaa itsestään parastaan.

Rönttäpetteri marraskuussa 2013.

Että mistä nimitys Karvaturjakkeiden Kuningas? Jos ei muusta niin talvikarvan pituudesta :D

Ihania olitte, jos näin pitkälle jaksoitte, suuret kiitokset siitä. Kuski-ilmoittautumisia kesän pikkukisoihin otetaan vastaan :D

Seuraavassa postauksessa juttuja pihatossani viime kaudella asuneista, nykyään varsin hienoiksi kasvaneista nelivuotiaista fwbruunista.

Sateisin terveisin (voisko jo kohta tulla talvi?)

Minna/ Päiväkummun Hevostila