Klipatun ja melkein-holsteinerin kanssa Ypäjällä

Viikko sitten oli Veeralla ja Klipatulla ensimmäinen Kärkkäisen Annan valmennus Ypäjällä. Oletusarvona valmennukseen ei ollut yhtään  mitään, oli vain tieto siitä, että poni on viimeisen puolentoista vuoden aikana tiputtanut selkälihaksensa lähes tyystin. Poni on muutenkin varsin lihasköyhä, jonka on hyvin vaikeaa pitää laukkaa pyörivänä (jos kohta olen edes sen kertaakaan nähnyt laukkaavan kunnolla..).

Muutama kuva onnistui, lähes näyttää siltä, että laukka on etenevää ja liitovaihe löytyy. Valokuvat eivät onneksi näytä niitä muita askeleita..

Kun minulle ponista puhuivat Lilli Luoma (jonka vinkin kautta poni meille tuli), Sonja Leskinen (omistaa ponin tällä hetkellä ja on sen myös v. 2007 tuonut Saksasta Suomeen) sekä edellisen ylläpitäjän äiti; kaikki puhuivat varsin ylistävään ja suuresti kehuvaan sävyyn, en ehkä ollut valmistautunut siihen, että meitä odotti ihan tavallinen poni, kuusitoistavuotias turjake, tahmea ja jäykkä. Tuossa valokuvassa näkyvä kunto on myös meidän pisteemme A, lähtökohta yhteistyölle ponin kanssa. Veeran ja Ponin yhteistyön piti viedä Anna Kärkkäisen ja Lilli Luoman valmennuksien kautta mahdollisesti kohti koulukisoja. Tie osoittautuikin nyt hiukan hitaammaksi ja mutkikkaammaksi, kun ensin täytyy rakentaa ponille kunto, sekä lihas- että kestävyyskunto, mitkä ovat siltä kadonneet, ties minne.

Poni 27.10.2013, kun sen ensimmäistä kertaa näimme ja talliimme haimme.

Paineita tulisi, pakostikin, jos tuodaan täydessä kisakunnossa oleva suuria tuloksia ja kovia prosentteja saavuttanut poni, jonka taso täytyisi kaikessa vähintäänkin säilyttää, mielellään jopa nostaa tasoa. Näin päin on paljon parempi, jos minulta kysytään, sillä tuossa kunnossa missä poni on, voimme sitä vain parantaa. On helpompi lähteä nollasta, ja katsoa kuinka pitkälle pääsee. Tiedossamme on, että poni on nuorempana kisannut Saksassa helppo A:ta ja että potentiaalia siinä on, ainakin ollut joskus. 

Haimi-hallin ulkopuolella, valmennuksen alkua odottelemassa.

 

 

 

P.S. Mitä tykkäätte blingblingsuitsista?

Niin, takaisin Annan valmennukseen. Tahmea oli poni, joskin muut ratsukot hallissa aina vaan lisäsivät ponin töppömäisyyden ja hitauden tuntua. Samassa valmennuksessa kun oli pitkäjalkainen liitelevä tamma, sekä Anna Taljan ratsutuksessa oli meidän tallin entinen asukki, juuri nelivuotiaaksi kääntynyt fwb-ruuna "Piimis", C-Echardt (i. St Cacey ei. Bachus), joka sillä kertaa sinkoili mieluummin ylös- kuin eteenpäin.

Piimis nyt ei tavallaan liity Veeran ja Ponin valmennukseen, muuten kuin että samalla kyydillä tulimme, mutta ainahan kuvia siitä on ilo katsoa..

Mieluummin taakse tai kohti kattoa kuin eteenpäin?

 Niinpä Annan loppukommentti oli tavallaan odotettu, kai. "Unohtakaa kouluratsastus ja keskittykää etsimään ponille pilke silmiin. Ei voi lähteä harjoittelemaan liikkeitä, kun ei ole eteenpäinpyrkimystä, ja ponille täytyy nyt löytää taas se elämänilo ja sitten toivoa, että eteenpäinpyrkimyskin löytyy. Jos harjoittelette kentällä, tehkää pienissä pätkissä ja eteenpäinpyrkien, mutta enemminkin keskittykää kaikkeen, mistä poni tykkää ja innostuu."

Veera ja Klipattu pääsevät siis ponihömppäilemään. Ei tuntunut koulutuuppaamisen puute haittaavan heitä lainkaan, kun eilen menivät ilman satulaa, kavalettia loikkien. Poni oli tahmea eikä halunnut kavalettia hypätä, kunnes se heitti Veeran selästään ja paineli korvat tötteröllä pierupukkilaukkaa ympäri kenttää. Joka kerta kavaletin yli hypäten :D

Seuraavassa postauksessa tarinaa Karvaturjakkeiden Kuninkaasta ja piiiiitkäääääästä (ikuisuus)projektista sen kanssa.

Nähdään taas, terkuin

Minna/ Päiväkummun Hevostila