torstai 30. tammikuuta 2014

Hevosista, ratsastajista ja pakkasesta.

Viime päivinä tehdessäni töitä yli kymmenen asteen pakkasessa ja kovassa peltojen yli puhaltavassa itä/kaakkoistuulessa sormen- ja poskipäät aivan tunnottomina, keksin, että tämähän varmaankin toimii myös postauksen aiheena, tämä kun nimenoman koskettaa meitä kaikkia (hevos)ihmisiä. Ketä varpaisiin, ketä sormiin, ketä korviin..

Hevosen ratsastaminen ja liikuttaminen pakkasessa on lähes yhtä suosittu nahistelunaihe kuin hevosen ruokintakin. Syystäkin, sekä ravitsemus/ ruokinta että fysiologia ovat oleellisia ja siksi myös mielipiteitä jakavia. Näin varsapihattoyrittäjänä ja suomenhevosturjakkeen omistajana tämä tavallaan menee hiukan ohitseni, ainakin ratsastukselliset näkökulmat. Minun tärkein tehtäväni näillä kipakan pakkasen säillä on huolehtia, että hevosilla on heinää koko ajan, ja että hevoset juovat riittävästi Lisääntyneestä ähkyriskistä ).

Kolmevuotias fwb-ruune Jere ( aiempi Jerestä kertova postaus ) viime vuoden tammikuisessa pakkasessa, juoksutuksen jälkeen.


Täällä tällä hetkellä asuvista hevosista vain kahdella tehdään töitä, suomenhevosturjakkeellani ( Karvaturjakkeiden Kuningas ) ja klipatulla Ponilla ( Klipatun ja melkein-holsteinerin kanssa Ypäjällä ). Suomenhevonen luonnollisesti kasvattaa vahvan talvikarvan ja hikoaa runsaasti, kun sillä tehdään töitä. Se loimitetaan vain ratsastuksen jälkeen; loppukäyntien ajan ja kun se menee takaisin pihattoon. Alla fleeceloimi, sen päällä ohut sadeloimi. Nämä sillä on päällä sen muutaman tunnin, mikä menee kuivumiseen. 
Poni taas, kun klipattu on, on aina vahvasti loimitettu (asuu pienessä siirtotallissa, lämpötila pysyy öisin muutaman asteen plussan puolella. Lisäksi ulkoilee enemmän ja vähemmän koko päivän.) Ison pihaton nuorilla oreilla ei ole loimia, eivät edes sellaisia omista.. Ne osaavat ja voivat halutessaan mennä sisään makuuhalliin, missä pääsevät kuivaan ja suojaan lepäämään, ja toisaalta lisätä liikuntaansa tarvittaessa. Pienessä pihatossa asuvat varsat ovat toisinaan loimitettuja. Pelkkä pakkanen ei aiheuta niille loimentarvetta (kummallakin on vahva talvikarva), mutta heti kun siihen yhdistää sateen saati viime päivien kovat tuulet, on niillä loimi. Yöt ne myös ovat loimitettuja, yhdeksän neliön karsinassa kun ei kaksi varsaa mahdu liikuttamaan itseään mahdollisen kylmän tullessa.

Pyysin erilaisten hevosihmisten mielipiteitä otsikon mukaisesta aiheesta. Olkaa hyvät, katsokaa, löytyykö joku ehdottomasti paras ja joku ei-ehkä-sinun-mielipiteitäsi-mukaileva.


Nora Grönlund
Ratsastuskouluyrittäjä, Nurmijärvi 

"Meillä mennään normaalisti -10 asteeseen saakka. Lasten tunnit perutaan -15, lähinnä lasten itsensä takia, lapset kun eivät osaa pitää itseään lämpimänä esimerkiksi jumppaamalla. -10-15 asteessa, verryttelyt on jo pidempiä ja aikaa annetaan sekä ihmisten että hevosten lihasten lämpenemiselle. Hikeen ratsastamista vältetään ja tehtävien välissä saatetaan pitää reippaammilla tunneilla muutama tauko enemmän. -20 astetta ja jotakuinkin kaikki tunnit perutaan. Tämäkin lähinnä ihmisten vuoksi, mutta myös hevosten. Osa tunneista on jo niin vaativia eivätkä sen tasoiset ratsastajat halua maksaa "leikkimisestä". Hevosia ei kuitenkaan jätetä liikuttamatta. Jotkut tunnit saatetaan pitää mutta niillä mennään sitten säähän sopia juttuja; milloin jumpataan, milloin keskitytään istunnan korjaamiseen, milloin harjoitellaan erityistä kropanhallintaa vaativia tehtäviä. Eli silloin alkaa olla jo aika ottaa kevyesti. Itse en lähtisi myöskään siihen pakkaseen juoksulenkille...

Oman hevosen ratsastan normaalisti -15 asteeseen. Siitä ylöspäin keskityn harjoituksiin jossa ei pyritä maksimisuorituksiin tai ratsasteta kovalla sykkeellä. Aikuisella ja täysin terveellä ja normaalikuntoisella hevosella ratsastan -20 asteeseen asti. Sen jälkeen liikutus on joko hevosen jumppaa selästä käsin käynnissä tai muutaman kerran päivässä kävelytys. Kylmässä ratsastaessa oma ajatukseni on että keskitytään kunnolliseen verryttelyyn ja palautukseen. Olosuhteet (asuuko hevonen lämpimässä vai kylmässä talissa, tuliko se suoraan tarhasta vai tallista liikutukseen jne) määrittelevät taas sen, millainen on sopiva alku- tai loppuverkka.

Säännöllinen olosuhteisiin sopiva liikutus on parempi, kuin alkuviikko täysiä ja loput lomaa!"

Ponin juoksutusta viidentoista asteen pakkasessa. Alku- ja loppukäynnit vahvasti loimitettuna, kumpikin kestoltaan kaksikymmentä minuuttia. Juoksutus kesti noin viisitoista minuutti; ravi-laukkasiirtymisiä, missä ponin syke ei kuitenkaan noussut sanottavasti. Poni tuntui tyytyväiseltä ja erittäin toimivalta, sekä juoksuttaessa että sen jälkeen.


Mariia Schrooten
Ratsastuksenopettaja, Karkkila 


"Pakkanen ei ole este liikuttamiselle, hevonen tulee ja kannattaa liikuttaa pakkasellakin. Eri asia on, että millä tavalla. Liikunnan rasittavuus tulee aina suhteuttaa pakkasen määrään; mitä enemmän pakkasta, sen kevyempi ja vähempiairobinen/ hengästyttävä/ hikeennyttävä työ. Tempoa tulee siis madaltaa. Lähinnä pakkasen suurin ongelma on se, että se käy keuhkoihin. Lihaksisto pystyy työstämään hyvinkin kylmässä, joskin liikunnan jälkeisestä lihashuollosta on huolehdittava ja hevonen kuivatettava hyvin! On myös muistettava hevoskohtaisuus, toiset hevoset ovat hyvinkin kylmänarkoja (jolloin on hyvä olla ainakin ratsastusloimi), sekä huomioida talvikarvan määrä (vähäinen/ runsas vaiko klipattu hevonen). Pakkanen on hankalaa lähinnä ihmiselle, joka kylmettyy paljon nopeammin kuin hevonen."


Veikko-suokki maaliskuussa 2012, silloisen ratsuttajansa Maija Moision kanssa, harjoituksen loppuvaiheessa ja hevoselleni tyypilliseen tyyliin reilusti hikoilleena. Maijan vaatetuksesta päätellen oli pikkupakkanen, tai sitten riiviösuokkini muuten vain piti Maijan lämpimänä :D



Katja Ståhl
Bloggaava Hevosenomistaja, Espoo 


"Loimi: tämän päivän ongelma. Niitä ei ollut ennen. Kuin ei ollut myöskään maneeseja, ja hepat tarhattiin laumassa. En ole tutkinut asiaa, joten vedän maalaisjärjellä. Jos hevonen hikoaa kuin sika jokaisella tunnilla, on klippaaminen viisas veto. Tällöin myös loimitus. Mikäli hevonen ei hikoile massiivisesti, en näe mitään järkeä klippaamisessa kuten loimituksessakaan. Joillekin hevosille ei kasva isosti karvaa, jolloin viitta lienee hyvä lisä. Jollei muuten, niin omaa sydäntä rauhoittamaan. Joku sanoi, että hevosella on 300-kertainen lämmönpito ihmiseen verrattuna. Vaikka se olis vain 30- kertainen, se on aika paljon. Jos heppa on ulkona ilman takkia, se ei ole alasti. Piehtaroiminen on hyvä selälle ja luminen tantere putsaa karvaa. En ymmärrä missä vaiheessa se lakkasi olemasta osa hevosen elämää. Tai lauma: onko ihmisen rahallinen satsaus hevoseen tärkeämpää kuin hevosen henkinen hyvinvointi? Ettei vaan sattuis mitään? Esimerkki löytyy läheltä: edellinen hevoseni jouduttiin lopettamaan tarhakaverin potkaistua sitä takapolveen. Se murtui. Nykyinen hevoseni tarhaa hyvin onnellisena kolmen muun emännän kanssa. Reikiä hevosessani on vähemmän kuin silloin, kun se oli yksin. Ja toisaalta, ainahan voin itse seota ja ratsastaa esim suohon, eikä kopukkaa saada koskaan ylös. Niin että eiköhän kaikkea voi sattua enivei."
 
(Ai että mä tykkään tuosta lopusta :D )


Veera ja täällä talvella 2012 hoidossa ollut fwb-ruuna. Illan hämärtyessä pakkanen kiristyi yli kahdenkymmenen. Hevosella oli satulan sijaan ratsastusvyö, jolloin hevonen lämmitti myös ratsastajaa.





Pia Vuohelainen
Personal Trainer, life coach, Espoo
(ja ratsastuksenopettajani, joka sai minut ratsastajana ylittämään itseni useaan kertaan)



"Jos hevoseni tarhaa pakkasessa kahden loimen kanssa (sisäloimi, jonka päällä noin 300g ulkoloimi), ja karsinassakin, alle neljässä asteessa, sillä on sisäloimi, en usko että sen lihakset tykkäävät kovasti ratsastuksesta yli -10 asteessa. Palellessaan hevoset myös jännittävät selkälihaksiaan ja muitakin lihaksiaan. Minulla oli aikanaan tamma, joka Saksasta tullessaan oli klipattu, ja vaikka talvisin ratsastaessa sillä oli loimet, se silti tärisi jo kymmenen asteen pakkasessa. Silloin jo mietin että onko tässä järkeä vai ei.. Minulla oli vanha hevonen Stara, kouluhevonen, jolla oli jos jonkinmoista kremppaa ja joka kerta kun tuli kylmä, se veti selkälihaksensa todella pahoihin kramppeihin. Kun löin toppaloimea toisen päälle sen ulkoillessa, pysyi sen selkä  hyvänä.

Viima ei ole hevosellekaan mikään nautinto, eli jos on pakkasta vain -7 ja paha viima, en mielelläni ratsasta, silloinkin liikutan hevostani kevyt loimi päällä. Tietysti jos on maneesi, se tekee tilanteesta hyvin erilaisen, tai jos on sellainen pohja että pystyy täysin ravaamaan ja laukkaamaan. Vaan silloinkaan en yli -10 asteessa itse halua ratsastaa. Maasta työstän niitä kyllä mutta silloinkin loimen kanssa, jossa on kaulakappale. Yritän hevostani liikuttaessa varjella sen selkälihaksia sekä myös kaulaa, ja pitää ne aina kun mahdollista lämpöisenä. Siksi usein lämmittelyni ennen rankemman työskentelyn aloittamista on myös suhteellisen pitkää, jotta hevosen nivelnesteet ehtivät toimimaan. Myös palauttava työ on tärkeää. Itse usko siihen, että mielummin teen töitä vähemmän hevosen kanssa, joka liikkuu mielellään, rentona ja elastisesti kuin enemmän hevosella, joka on jännittynyt ja selästään täysin lukossa.

Ymmärrän toki että ratsastuskouluissa on -15 asteen pakkasraja suomessa, sillä muuten liiketoimintaa olisi todella hankala tehdä kannattavasti. Ratsastuskoulussa, missä pidän tunteja, on yksi ruuna, joka ei vaan yksinkertaisesti suostu liikkumaan pakkasella ollenkaan. Se kieltäytyy ja ryhtyy rajuksi; hyppii pystyyn ja pukittaa. Kun tulee lämpimämpi, n. -4, se on täysin miellyttävä. Tämä on toistunut vuosikausia ja olemme ihan vakuuttuneita että kyseessä on pakkasen aiheuttama kipuilu..

Nämä kaikki ovat täysin hevoskohtaisia juttuja, ja hevosen rotukohtaisia juttuja, ja varmaan ei ole mitään oikeaa, ei väärää ohjetta. Hevosen ikäkin vaikuttaa olennaisesti asiaan."

  

Veera ja Poni seitsemäntoista asteen pakkasessa. Alku- ja loppuverkat vahvasti loimitettuna, itse työskentelyn ajan oli ratsastusloimi päällä. Ponin sykettä ei juurikaan kohotettu, paitsi silloin kun piti säikkyä oksia tai puita tai lintuja... (Kuvakaappaus videosta, jos huonoa laatua ihmettelette.)







Sanna Heikkilä
Agrologi, hevosharrasteohjaaja sekä maatalousyrittäjä, jolla kotitilallaan Jokioisilla kahden hevosen talli.

"En todellakaan pysty kertomaan teille mielipidettäni pakkasella ratsastamisesta, ottamatta huomion niitä monia muita seikkoja, jotka vaikuttavat minun hevosteni (aikuinen sh-tamma ja sen kaksivuotias varsa) elämään pienessä kotitallissani kovilla pakkasilla. Kun ulkona oli pakkasta -26 astetta, tallin sisällä oli aamulla -6 astetta. Vesiastiat ovat tuolloin jäässä, vesiputket onneksi eivät. Kovilla pakkasilla lisään purukuivituksen määrää niin, että hevoset kahlaavat siinä, koska sekin toimii eristeenä. Yli 20 asteen pakkasilla loimitan hevoset ulos toppaloimilla. Hevoseni ovat ulkona noin 12-14 tuntia vuorokaudessa, säästä riippumatta. Tarhassa on katos, joka suojaa sateelta ja kovimmilta myrskyiltä. Tarhaan vien niille lämmintä vettä. Kovilla pakkasilla lisään ruokintaa, heinää saavat lähestulkoon vapaasti ja lisään myös kauraa muutamalla desillä/vrk.  Ja uskon vahvasti valkosipulin voimaan eli hevoseni syövät syksystä seuraavaan kesälaitumeen saakka valkosipulia.  Kun pakkaset lauhtuvat, vähennän vastaavasti ruokintaa. Koska tallin sisällä on kylmä tai vielä kylmempi, se tarkoittaa sitä, että karsinat on siivottava heti hevosten mentyä ulos, muuten oman työpäivän jälkeen karsinassa olisi aikamoinen työ taltalle ja lekalle.

Mielestäni pakkasen vaikutus itse ratsastukseen, kun ajatellaan ratsastusta tekemisenä ja toimintona, on ainoastaan pukeutumiskysymys. Hevonen pystyy, kykenee, tarkenee ja voi hyvin. Lähinnä kysymys on varmaan ratsastajan tarkenemisesta. Mutta ratsastajakin tarkenee, kun työskentelee aktiivisesti. Talvi (=pakkaset) kun tulee, niin ensimmäisenä ulkokentällä ratsastava menettää ratsastuspohjan. Jäätynyt hiekkakenttä on paha. Varsinkin, jos sitä ei ole huollettu ja se jäätyy muhkuraiseksi. Muhkuraisella kentällähän ei tehdä muuta kuin käyntiä, jos sitäkään. Itse työstän hevosta jäätyneellä tasaisella pohjalla käynnissä ja ravissa. Kun pohjaan saadaan mukava tamppaantunut lumikerros, työstän hevosta siinä melko lailla normaalisti, laukassa täytyy tietysti ensi tunnustella pitoa, ennen kuin kääntää kovin jyrkille kaarteille.

Talviratsastuksesta puhuttaessa ei voi unohtaa hankia. Hangessa työskentelyhän on tehokasta ja talven parhaita elämyksiä on, kun pääsee laukkaamaan koskemattomaan puuterilumeen auringon heijastaessa luontoon miljoonat timanttinsa.  Hankitreeneissä täytyy pitää maltti mukana ja muistaa, että se on raskasta eli siellä treenataan vaan lyhyesti.  

Alle -20 asteen pakkasissa työstän hevosta vielä melko normaalisti, lähinnä oma tarkeneminen ratkaisee treenin pituuden. Rauhallisella alkuverryttelyllä on hyvä aloittaa. Itse usein teen käyntihommia aluksi noin 10-15 minuuttia. En tee viikoin raskainta treeniä kovimpana pakkaspäivänä.  Hevosen treenaamisessa on hyvä ajatella vertauksena esimerkiksi omaa liikkumistaan ja urheiluaan. Jos menisin itse lenkille/urheilemaan, millaisen treenin tekisin itse tässä kelissä? Loppukäynnin ajaksi on hyvä jo heittää kuivatusloimi hevosen niskaan ja saadaan hevosen kuivumisprosessi alkuun. Yli -20 asteen keleillä teen lähinnä löysiä maastolenkkejä tai sitten käyn hevosten kanssa lenkillä, taluttaen.

Koska laitan hevoseni liikutuksen jälkeen takaisin ulos, on kuivatus ja loimittaminen erittäin tärkeää. Loppukäynnin ajaksi laitettu kuivatusloimi auttaa asiaa jo paljon. Jos hevonen on märkä, hankaan/hieron sen joka puolelta kuivemmaksi pyyhkeellä, jonka jälkeen harjaan ja loimitan. Kovilla pakkasilla kolmella loimella (kaulakappaleellinen fleeceloimi, sen päälle toinen fleeceloimi ja sen päälle kaulakappaleellinen toppaloimi). Käytännössä alimmainen loimi jää kuivaksi ja toinen kerää suurimman kosteuden. Jos hevonen oli ratsastuksen jälkeen hiestä märkä, käyn vaihtamassa sille noin tunnin päästä kuivan loimen väliin. 

Miksi sitten jätän hevoset ulos liikutuksen jälkeen? Koska tallini on kylmä, on minusta järkevämpää, että hevonen saa ulkona liikkua ja syödä, kuin seistä paikallaan kylmässä boksissa (jossa kosteus kerääntyy kaikkiin paikkoihin). Lisäksi karsinoiden siivoaminen moneen kertaan vie liikaa aikaa. Ja toisaalta, koska hevoseni ovat tottuneet olemaan aina ulkona ja ovat kaiken lisäksi läheisriippuvaisia, on tämä myös helpoin ratkaisu.

Omasta vaatetuksesta voin sanoa sen verran, että maastolenkit teen pääsääntöisesti ns. pilkkihaalarilla, jonka alle tulee 1-3 vaatekerrosta kelin mukaan, jalassa Sievin pitkävartiset talvisaappaat, kädessä 3-sormiset nahkarukkaset, kypärän alla buffa ja pipo. Kentällä treenatessa sitten topparatsastushousut, joiden alla villahousut (on muuten hyvät, kun työnkin puolesta tulee istuttua hevosen selässä useampikin tunti kerrallaan) ja toppatakki. Toppanilkkurit, käsissä erinäisiä toppasormikkaita, joita vaihtelen ratsastuksen aikana sormien jäätymisasteen mukaan,

Pakkasella ratsastus on ennen kaikkea asennekysymys, mutta itse en vaihtaisi talvea pois. Lähdepä joskus talvisena kuutamoyönä ratsastusretkelle. Sitä valoa ja tähtitaivasta ja hiljaisuutta et tavoita koskaan muulloin. Se valo ja pakkasen narskunta hevosen kavioissa. Se VALO!"

Veera ja Charly puuterilumessa, talvella 2013.

Hanna Paasio
Islanninhevostalliyrittäjä, Pälkäne

"Mitä monipuolisemmin ja tasaisemmin issikoita liikutetaan, sitä onnellisempia hevoset ovat;  issikat ovat melkein virkeimmillään pakkasella. Paljon ulkoilua, ilman loimea. Pihatossa viihtyvät parhaiten. Hikisen hevosen loimitan villaloimella, mutta jätän pihattoon. Tärkeänä pidän että on kaulakappale ja mielellään mahakappale. Ainoa keli, kun meidän hevoset menevät sisälle on kesällä, kun kuumuus ja ötökät vaivaavat tai talvella jos on oikein kylmä tuuli. Pakkanen tai räntäsade ei haittaa."




Hanna Käppi
Kahden fwb-hevosensa kasvattanut hevosenomistaja, Hämeenlinna
(Hannan vanhempi hevonen Jere on tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa.)

"Hevoseni liikkuvat -20 asteeseen normaalisti ja senkin jälkeen kävellen jos vain itse tarkenen. Liikunnan jälkeen ulos loimi päällä, mieluiten fleeceloimi toisen loimen alle, vaihdan fleeceä jos tarve. Toissa viikolla törmäsin ensimmäisen kerran niiden erilaisuuteen siinäkin asiassa, että toisella oli kylmä. Liikkui huonosti, takapää lähes paikallaan. Aikani virhettä etsittyäni, mitään löytämättä, tajusin ettei hevonen ollut loimen alta kovin lämmin. Paksumpi loimi ja noin tunnin kävely korjasi asian. Tänä korostuu varmaan tänä talvena kun pihaton ulkoilualueen pohja jäätyi todella huonoksi liikkua (muhkurainen pohja)."




Hannan nuorempi fwb-ruuna Lore viime talvena, juoksutuksessa, noin viidentoista asteen pakkasessa (valokuvaaja ainakin muistaa tunnottomat sormensa..). Lore hikosi vahvasti, kun piti riemuloikkia viljellä niin tiuhaan :D

Pilvi Routasalo
Islanninhevostalliyrittäjä, Forssa
Talliyrityksen nettisivut vielä päivitettävänä, 
yrityksen facebooksivut löydät hakusanalla Draumhestar 

"Islanninhevonen alkuperäisrotuna ns Tulen ja jään maasta on jalostunut kestämään hyvin erilaisissa sääolosuhteissa.  Tyypillisesti islanninhevonen kasvattaa talveksi hyvin paksun karvan, jossa on kaksi kerrosta: ihoa vasten paksu pohjavilla, jonka päällä on pitkä, karkeampi suojakarva.  Alusvilla toimii eristeenä kylmää vastaan, ja suojakarvat puolestaan valuttavat veden pois turkilta ja pitävät pohjavillan eli eristeet kuivina, jolloin hevonen pysyy lämpimänä.  Kylmässä hevosen elimistö lisää karvan eristystä nostamalla karvat pörheäksi pystyyn, jolloin karvojen väliin jäävä ilma eristää kylmältä tehokkaasti.  Hevonen tuottaa lämpöä mm. liikkumalla, sekä ruuansulatuksellaan, ja sen keho on suunniteltu lämpötehokkaaksi siten, että sen runko on iso ja raajat ohuet ja melko lihaksettomat ja pinta-alaltaan pienet, jolloin lämmön hukka on pienempi kuin ihmisellä samassa mittasuhteessa.

Luontaisesti hevosen elimistö on suunniteltu kestämään sekä kylmää, että kuumaa, mutta aina kun ihminen astuu kuvioihin luonnollisten järjestelmien tielle (liikunta, ruokinta, jalostus, jne), täytyy aiheuttamamme epätasapaino myös korjata.  

Loimituksen tarpeeseen vaikuttavat mm.: hevosen karvan laatu, sääolosuhteet, sekä hevosen fyysinen kunto (lihavuus, lihaskunto, terveys). Terve, normaalikarvainen hevonen pärjää hyvin ilman loimitusta, mikäli se on kuiva.  Hevosen loimittaminen ns. varmuuden vuoksi voi jopa kääntyä hyvää tarkoitustaan vastaan, sillä loimi saattaa estää karvan normaalia suojaavaa mekanismia toimimasta.  Mikäli hevonen ei palele, en pidä sateelta suojaamista tarpeellisena, sillä sadevesi valuu päällikarvaa pitkin pois, ja vaikka karva on päältä märkä, alusvilla pysyy kuivana ja eristysmekanismi toimii.  Poikkeuksia ovat hevoset, joiden karva ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi suojaava sääolosuhteisiin nähden.  Syitä tähän saattavat olla runsas pesu, joka on poistanut karvasta suojaavan rasvakerroksen (kastuu ihoon asti sateessa), luonnostaan ohuempi ja lyhyempi karva, joka ei tarjoa riittävää eristävää kerrosta, klippaus, tai ihosairaudesta johtuva karvan harventuminen.  
Mikäli hevonen palelee, tai saa palelemiseen viittaavia oireita, on sitä suojattava sateelta.  Esimerkiksi kylmä sade aiheuttaa joillekin yksilöille ristiselän jäykkyyttä tai selän arkuutta, jolloin hevosta on luonnollisestikin hyvä sateelta suojata.  

Liikunnan jälkeen hikinen hevonen kuivatetaan esimerkiksi villa- tai fleeceloimella (lukuun ottamatta kesäaikaa, jolloin elimistö jäähdyttää itseään nimenomaan hien/veden haihduttamisella). Lyhyempi karva keväisin ja syksyisin kuivaa melko nopeasti.
Paksun talvikarvan kuivattamiseen tehokkain menetelmä on laittaa kaksi villa- tai fleece-loimea päällekkäin.  Ylempi imee kosteuden alemmasta, joka imee kosteuden hevosesta, hevonen kuivuu nopeammin, ja hevosta vasten oleva kerros pysyy kuivana.  Kuivatusta nopeuttaa myös antaa hevosen hetken (muutaman minuutin) seistä karsinassa ennen kuivatusloimien laittamista, jolloin lämpimästä hevosesta haihtuu osa kosteudesta ilmaan.  Tarkkana silti, ettei hevoselle ehdi tulla kylmä!   
Hikistä tai muusta syystä märkää hevosta tulee suojella kylmältä, tuulelta ja sateelta loimituksella.  Pelkkä ulkoisilta tekijöiltä suojaava loimi ei välttämättä riitä, vaan kosteuden pitää päästä siirtymään pois iholta ja karvasta esimerkiksi ulkoloimen alla olevalla fleece- tai villaloimella.  On tärkeää, että myös kaula on suojattuna.

Koen, että loimituksen tulisi lähtökohtaisesti perustua hevosen todellisiin tarpeisiin, mutta joskus on mukavaa sadepäivänä hakea kuivana säilynyt hevonen tarhasta tai kisa-aamuna todeta kimon hevosen säilyneen hehkuvan valkoisena suojaavan loimen alla."


Veera ja Veikko viime talvena täydellisessä talvisäässä; riittävän vähän pakkasta ja riittävän paljon lunta.


Suuret kiitokset kaikille mielipiteensä antaneille ja aikaansa tähän postaukseen käyttäneille, toivottavasti myös te lukijat olette tähän tyytyväisiä!


Seuraavaan postaukseen taidan vain laittaa kuvia. Eilen kuvasin kahta oripoikaa, ja seitsemänsadan kuvan joukosta löytyi varsin hienoja ja hilpeitä kuvia.

Varsin vilpoisin pakkasterkuin
Minna/ Päiväkummun Hevostila

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista oli lukea muiden ja myös asiantuntijoiden mielipiteitä:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä noista asiantuntijoista, olen iloinen kun ympärilläni on tuollaisia viisaampia ihmisiä, keneltä voi aina kysyä :)

      Minä taas olin tyytyväinen sinun viimeisimmän postauksesi kuviin, siellä oli muutama tooosi hieno :D

      Poista
  2. Yleensä olen tällainen hiljainen lukija enkä yleensä kommentoi mihinkään, mutta nyt on pakko avata suu, heh. Sinulla on aivan ihania listauksia ja tykkään lukea niitä! Loimitus ja pakkasrajat... Jos ei saisi/pystyisi ratsastamaan yli -10-15 pakkasella, jäisi minulla kisahevonen noin kolmen kuukauden talvilomalle... Täällä pohjoisessa kun pakkanen on 24/7 ihan varmasti yli -10, sen voin luvata! Tärkeää vain klipatulla hevosella on hyvä loimitus ja kylmään totuttaminen on tärkeää! Sekä ihmisen että hevosen keuhkot tottuvat kyllä kylmään ilmaan :) anteeksi tällainen romaani tähän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus :)

      (Tuo ei kyllä pituudeltaan kelpaisi vielä edes romaanin alkukirjoitukseksi!)

      Poista
  3. Tää oli tosi mielenkiintoinen! Itsekin olen paljon seuraillut keskustelupalstoilla käytyä väittelyä hevosen loimittamisessa. Eräskin siellä mainitsi ettei liikuta hevostaan kuin korkeintaan taluttamalla kun pakkanen laskee yli -10 asteeseen, tällöinkin 2 paksua lointa päälle. Etenkin jos vähääkään pohjoisemmassa asuu, jäisi tuollaisella käytännöllä hevosen liikutus lähes puoleksi vuodeksi tauolle.
    Itselläni ei omaa hevosta ole, mutta liikutan parin kaverini hevosia. Toinen on russiori, joka tarhaa ihan -20 asteen pakkaseen asti ilman lointa, ajon jälkeen (on siis raviponi) loppukäyntien ajaksi viltti selkään. Toinen on nuori pv ruuna, joka tarhaa toppaloimi päällä, mutta liikutuksessa tällekin vain alku- ja loppukäynteihin fleece päälle. Kumpikin hevosista on sellaisia, ettei voisi kuvitellakaan pitävänsä edes 2 vapaapäivää putkeen, sillä keräävät virtaa niin paljon. Pari viikkoa sitten jouduin itsekin siellä -25 asteen pakkasessa liikuttaan tuon puoliverisen. Ei kylläkään tullut kylmä, ruunalla oli sen verran energiaa että loikki tauotta milloin minnekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä ajatuksia ja toimintatapoja on juuri niin paljon kuin hevosenomistajiakin. Kaikki kuitenkin vain ajavat hevosensa parasta, perustellen asian oikeinkin hyvin. Se, että aukeaako perustelut muille, onkin sitten eria asia. Mielipiteistä on paras tapella, vai mitensenytmeni.

      Täällä näkyy hyvin, että kylmät ilmat keräävät hevosiin extrapaljon energiaa ja kaikki liikkuvat enemmän; hevonen kun tuskin jäädyttäisi itseään paikallaan seisten, jos sillä olisi vara valita. Paras on siis näitä käsitellä joka päivä, erityisesti kipakoilla talvikeleillä (ja vielä enemmän jos tuulee), muuten mennään pitkin seiniä ja metsiä.. :D

      Poista
  4. Kiinnostava aihe! Monenlaisia mielipiteitä asiasta selvästikin on, ja kaikki varmasti yhtä "oikeita" kunhan hevosen hyvinvointi on ykkösasia! Mitään yhtä vastausta siihen, missä asteessa sopii vielä ratsastaa, milloin pitää loimittaa jne. ei voi antaa, koska muuttujia on niin paljon (missä heppa asuu, minkä rotuinen, mitä syö, miten liikutetaan, onko helposti palelavaa sorttia...). Tämä pitäisi aina muistaa kun aletaan riidellä siitä kenen mielipide on oikea. :)

    "Jos hevonen hikoaa kuin sika jokaisella tunnilla..." pisti kyllä hieman hymyilemään, sillä sikahan ei pysty hikoilemaan lainkaan. :)

    VastaaPoista

Positiivinen palaute on aina ihan ihanaa ja rakentava palaute erittäin tarpeellista; näitä saa siis viljellä enemmänkin. Kiukuttelijat, haukkujat ja nillittäjät voivat hengittää syvään vuorokauden verran ja jos edelleen ovat samaa mieltä, voivat toki sitten kommentoida.