Ponin pirulainen ja petkele.

Poni päätti säikkyä napsahtavaa mittanauhaa ja loimen koon mittaaminen päättyi pyllynkääntämiseen, ponin takana väijymiseen ja lopulta ponilta mielenosoitukseen, joka jysähti olkapääni tienoille. Ei se nyt niin sattunut, kiukutti vaan suunnattomasti, varsinkin kun kauan on jo kulunut ponivuosistani, ja olin jo ehtinyt unohtaa, että ponit voivat olla juuri niin pirulaisia, kuin haluavat. Tuollaisetkin seniori-ikään ehtineet maailmaa nähneet Hirveän Hienot Kisaponit.

Mutta tuo potkuhan on vain otettava kohteliaisuutena, poni on mitä ilmeisimmin kotiutunut. Se uskaltaa kiukutella, koska tietää jäävänsä henkiin (lue ”on oivaltanut, että sitä ruokitaan, käytetään ulkona ja liikutetaan”). Kaikki tänne tulleet hevoset ovat osoittaneet kotiutumisensa erilailla ja myös hyvin vaihtelevan ajan kuluessa. Toiset ystävällisemmällä ja miellyttävämmällä tavalla, toiset taas hiukan.. sanoisinko.. kouriintuntuvammin, komeat mustelmat jättävällä tavalla.

Ponin omistaja ja sen taannoin maahan tuonut Sonja Leskinen käytti ponin Kangasalla tutkittavana, ihan vaan, että tiedetään voidaanko jatkaa suunnitellulla tiellä kohti Luoman Lillin valmennuksia. Fysioterapeutti, lääkäri ja satulansovittaja; poni sai kilpaurheilijan (tai ainakin sellaiseksi palaavan) kohtelun. Vihreää valoa näyttivät, vain pienillä huomautuksilla selvittiin. Hilpeää sinänsä, että myös klinikkahoitaja oli kuulemma saanut ihailla ponin takalistoa yrittäessään saada sen karsinassa kiinni.

 

 

 

Loka- ja marraskuu ovat menneet varsin harmaina ja sumuisina. Usvaista maisemaa ihmettelemässä varsat Paavo ja Seppo kylki kyljessä, kuten aina.

 

 

 

Kummasti kaikki näyttää kauniimmalta pikkupakkasessa.

 

Niin se petkele. Jäärauta, jolla normaalisti varmaankin hakataan jäätä kävelyteiltä jne. Meillä se on talvisaikaan yhtä jokapäiväinen työkalu kuin talikkokin, sillä hakataan maahan jäätynyt lanta irti, jotta talikkohommat sujuvat helpommin. Petkele on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen, niin pitkään on siivottu lihakset armoa huutaen pihattoalueilta litimärkää paskaa litimärän hiekan seasta kärräten ziljoona kiloa painavia kottikärryjä upottavassa maassa. Tai yrittäessään edetä mönkijällä painavan perävaunun kanssa. Petkeleen ylistäminen on siis minun (varsin kummallinen, myönnän..) tapa sanoa, että pakkaset ovat tulleet. Mikä on ihan ihanaa, kaikkien kannalta.