Veikko

Kaikki syyni kirjoittaa tämä postaus ovat erittäin itsekkäitä. Ensisijaisesti kirjoitan tämän siksi, että se toimisi suurena motivaation lähteenä sille, mikä ehkä haparoivasti on alkamaisillaan (lähellä olevani tietävät, että näitä haparoivia alkuja on kuluneiden vuosien aikana ollut useita..). Toissijaisesti tämä toimii alkupohdiskeluna tallimestarikoulutuksessani vaadittavan valtaisan portfolion yhteen osa-alueeseen (voiko oikeasti olla niin, että olen jotain vuosien varrella oppinut, ja alan tehdä tätä vuotta ennen vaadittua palautusaikaa?!). 

Uskon, että taaksepäin katsominen auttaa eteenpäin menemistä; tämä pätee niin omaan elämään kuin myös hevosen kanssa etenemiseen. Kun keräilin kuvia hevosestani, totesin, että johan tässä on tultu piiiiitkääääällllleeee siitä, missä olimme neljä vuotta sitten heinäkuussa, kun Veikon ostin. (Lisää Veikosta TÄÄLTÄ.)

Tiedän, että hevoseni liike voi parhaimmillaan olla hieno ja täysin kouluradoille kelpaava. Olen tätä uumoillut koko ajan, vaan kun hienoiset (ai HIENOISET..pöh!) auktoriteettikinastelut ovat leimanneet tekemisiämme, en ole uskaltanut muuta kuin ehkämahdollisestitoivoa, että joskus, jonkun kanssa, Veikosta saisi irti sen, minkä tiedän tuosta eläimestä löytyvän. Nyt, kun planeetat ovat kohdallaan ja fengshuit levolliset, on työskentelymme ollut miellyttävää, helppoa ja tuloksekasta (joko olemme siis saaneet johtajuuskeskustelun valmiiksi, tai sitten tuossa on jotain pahasti pielessä..). Viime viikolla sain Ypäjältä Laura Porthanin kokeilemaan Veikkoa, ja toivon, että tästä käynnistyy hyvä ja eheä harjoituskausi ensi kesän koulukisoja ajatellen. Ehkäpä nyt, kun minulla ja hevosellani on kaikki hyvin sekä ratsuttaja-valmentaja-kisakuski-Laura on löytynyt, voin aiempaa aktiviisemmin keskittyä hevosen monipuoliseen työstämiseen (no se ei suurta treenimäärän lisäystä vaadi; olisinkohan nyt jonkun viikon ratsastanut, sitä edeltävä kerta oli alkutalvesta.. noloa, eikö!?)

Että olen onnellinen tästä kuvasta ja tuosta muodosta, missä ravurinpoika kulkee <3
Ratsastajana oi-niin-taitava Laura Porthan.

Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia aiempia valmentajia ja ratsuttajia, ketkä meitä ovat vuosien varrella auttaneet (ja erityisesti minua henkisesti tukeneet pohtiessani omia vajeita ja puutteitani..). Miljoonat kiitokset Maija Moisio, Sisko Anttila, Sanna-Kaisa Klemelä, Anna Talja ja Petra Koivulahti! Ehkä suurin kiitos kuitenkin kuuluu Ponityttö-Veeralle, joka on minua huomattavasti enemmän jaksanut työstää Veikkoa. Kiitos Veera <3 

Ensimmäinen näkemäni eteen-alas-laukka, kuvattuna syyskuun alussa. Jos joku ihmettelee Ponityttö Veeran etunojaa, on hän juuri ulkokädellään kiittämässä Veikkoa kauniista ja hyvinpyörivästä laukasta. 

Maaliskuu 2012.
Askel oli vielä varsin.. hmm.. etenevä ja erittäin etupainoinen, Tuo kamala lihavuuskunto oli omaa syytä, edelliskesänä kun sen ostin, se oli ollut ihan hyvässä kunnossa, mutta pääsi vahvasti laihtumaan talven aikana. Pellavarouhe piti sen vatsan löysällä, mitä ei varmaankaan helpottanut stressi, joka johtui omistajan ja tallin muutoksesta. Pellavarouhe pois ja energiapitoinen mysli tilalle, hiljalleen ulkonäkö koheni ja ripuli hävisi.

Huhtikuun alku 2013
Etupainoa löytyy, vahvasti.. :D

Kesäkuu 2013
Allekirjoittanut selässä, kenttä aitoja vaille valmis.

Toukokuu 2014
Ratsuttaja Anna Talja Ypäjältä ja Veikon ihan toimiva laukka.

Heinäkuu 2014
Edelleen jarrut puuttuu, toisinaan.

Toukokuu 2015
Ella-Aputyttö kyydissä.

Syyskuu 2015
Tällä hetkellä Veeran tehtävänä Veikon kanssa on työnteko ilman satulaa, koska allekirjoittanut ei siihen hommaan uskalla lähteä. Liian heikko tasapaino, liian suuri itsesuojeluvaisto (=pelkuruus..) sekä liian paksu ihrakerros (jaloissani) estämässä tiukkaa istuntaa..

P.S. Ostin alennusmyynnistä kahdet ratsastushousut. Ne ovat todelliset (ja vissiin elämäni ensimmäiset) motivaatiohousut, niissä tosin on tuplahaaste. Ne ovat NIIN ihanat pöksyt, toisissa on blingblingiä ja toisissa tahmapaikat (okei tuolle on varmaan joku oikeakin sana.. :D )! Että housuista pääsisi nauttimaan, tartteis VAAN laihtua SEKÄ aloittaa ratsastus ihan oikeasti..

Kautta vuosien, riippumatta siitä, kuinka on täytynyt vääntää, on hevoseni ollut ratsastuksen jälkeen positiivisen uupunut ja rauhallinen (tiedän, herää kysymys miksen sitten ole päivät pääksytysten sen kanssa tehnyt töitä.. hyvä kysymys..).

Valmennusoppien mukaan minulla on nyt hevosen lopputavoite muotoiltuna (vai onko se ollut koko ajan olemassa mutta vasta nyt uskallan sen sanoa ääneen, ensimmäistä kertaa?). Ensi kesänä Laura ja Veikko kouluaitojen sisäpuolelle, mieluusti suomenratsujen kuninkaallisissa alkusyksystä. Tämänhetkinen taso on se, että Veikkoa on nyt liikutettu kolmesta viiteen kertaan viikossa, hyvin vaihtelevissa paikoissa ja vaihtelevin vaatimuksin. Ensimmäinen välitavoite on ehjien ja suunnitelmallisten treeniviikojen ja -kuukausien jatkumo sekä takaosan lihasvoiman lisääminen, että se jaksaisi pyörittää pidempään sitä vahvaa liikettä, mitä hevosesta löytyy. Siihen pääsemme jatkamalla mäkien kiipeilyä, sekä mahdollisesti, mikäli yritys olisi onnekkaampi kuin parin vuoden takainen, hevonen valjaisiin ja jotain vetämään (älyttömän näpsäkkää olisi, kun tällä voisi vetää lanaa tai lumiauraa.. :D ). Toinen välitavoite on hevosen koulutustason kohottaminen; kun löytyy enemmän lihasvoimaa ja myös kestävyyttä, voi tälle opettaa vaativampiakin asioita kuin oikeaoppinen laukannosto tai rauhallisesti etenevät siirtymiset.

Minun itseni suhteen samat teesit kuulostaisivat tältä:
Tämänhetkinen tilanne - Painan sen verran, että mikäli istuisin jonkun päälle, ei jäisi muuta kuin liiskaantunut ihmispolo. Ihraa on niin paljon, että "jalkojen kietominen hevosen ympärille" on fysiologisesti täysin mahdotonta. Toki on hyvä, etten ihan kukkakeppi ole, saavat oripojat hiukan askarrella ennen kuin saavat minut maasta irtoamaan, mutta rajansa kaikella..
Välitavoite - Kuntoliikunnan (tuhannetta kertaa) uudelleenaloittaminen sekä ruokavalion siistiminen. Minulle (kuten monelle muullekin naiselle) liikkuminen tuo niin sanotusti selkärankaa. Kun liikunta jää syystä tai miljoonannesta pois, alkaa siististä syömisestä lipsahdella mikä johtaa morkkiksiin sekä kyvyttömyyteen tehdä moninaisia asioita (esim. ratsastaminen). Yläselän ja niska-hartiaseudun itsenäisen jumppauttamisen ja venyttelyn aloittaminen; nyt kun ratsuttaja alkaa aktiivisesti työstää hevosta, eivät rahat riitä hierojaan.. (ei se haittaa, hierominen sattuukin niin saatanasti..).
Toinen välitavoite - Tässä kohden mennään minulle hiukan uuvuttavaa aikaa, loka-marras-joulukuun pimeitä päiviä, jolloin perusarjen kotona ja töissä jaksaa hanskata, mutta muussa joutuu jo pinnistelemään. Toinen välitavoitteeni siis olisi se, että mahdun kumpiinkin uusiin motivaatiohousuihini (hei, niiden koko alkaa nelosella, että kyllä nyt herran pieksut niihin pitäisi saada tämä ahteri tungettua!!) SEKÄ käytän niitä aktiviisesti; kykenen siis ylläpitämään sekä itselleni että hevoselleni suunnittelemat aikataulut ja harjoitukset, pimeästä huolimatta.
Lopputavoite - Kyetä ratsastamaan sujuvasti Veikolla, ilman satulaa. Omata nykyistä pienempi elopaino sekä vähemmän täyteläiset muodot. Myös yksi leuka riittäisi.

Ei tässä sitten muuta kuin heippa ja hyvää tätä päivää!

Minna/ Päiväkummun Hevostila