lauantai 21. joulukuuta 2013

Tämän talliyrittäjän aakkoset, osa II

Kun en ihan kaikkea voinut survoa ensimmäiseen osaan, joudun nyt iloksenne tekemään kakkososan (hmm.. ratsastuskuvatrilogia, aakkoset kahdessa osassa; en taida osata tehdä mitään lyhyesti..), jossa on sekavassa järjestyksessä ykkösosan lailla talliyrittäjäminulle tärkeitä asioita.


R - Ruu. Tilan ensimmäinen maksava asiakas. Aloittavan talliyrityksen kannalta ensimmäinen asiakas on aina ensimmäinen. Mutta tämä nelivuotias kyllä ansaitsee merkintänsä vaikkei pihaton ensimmäinen asukas olisikaan ollut, niin oli ilo sitä käsitellä ja katsoa. Aivan kertakaikkisen hurmaava, lempeä ja ystävällinen hevonen.



P - Piimis. Ensimmäinen nuori ori, joka tuli tilalleni asumaan. Myös erittäin rakastettava otus, ja opetti minulle paljon. Ainakin sitä, kuinka itsepintainen voi nuori olla, ja kuinka tärkeää on ihmisen vahtia omaa kehonkieltään :D Piimis myös oli malliesimerkki nuoresta oriista ja siitä kuinka täynnä voi eläin olla kieppumista, loikahtelua ja sinkoilua, ainakin kevättalvella :D



 T- Työasu. Vaatteiden on oltava helppo riisua ja vetäistä päälle, lämmintä, kuran kestävää. Taskuja kaikenlaiselle sälälle täytyy löytyä. Korvia ei saa paleltaa eikä ehdottomasti, ikinä, missään nimessä saa niskaan tulla vetoa. Eräs hevosenomistaja sanoi minut ratsastusvaatteissa nähdessään "ai, TUOLTA sinä näytät"
(Ei ole kovin kummoista katsottavaa, tämän talliyrittäjän vaatetus, mutta sitäkin käytännöllisempää. Onneksi on komeaa päiväkävelyseuraa!)


J - Jalas. Kun pikkuvarpaat ovat ikuisesti menettäneet viehkeät muotonsa ja ukkovarpaat normaalisti kasvavat kyntensä sekä jalkaterän poikki polkaistu jänne vihoittelee päivittäin, ymmärtää mennä turvajalkinekauppaan. Jalakset jalassa kolmesataakuusikymmentäviisi päivää vuodessa.
(Käsi ylös ne, joiden jalan tai varpaiden päälle ei ikinä ole poni tai hevonen astunut!)


L - Lato. Tilallamme oleva navetta on niin moneen suuntaan vino, ettei siitä toimivaa karsinatallia olisi millään saanut, ainakaan ilman bensakanisteria, tulitikkuja ja/tai lottovoittoa. Lato kyllä löytyi, siitä oli hyvä aloittaa tallin suunnittelu. Joku tässä jälkikäteen, valmista pihattohallia ihmetellessään, mietti, että "ei olisi ikinä uskonut, että siitä ladosta sai mitään noin toimivaa"..
 Lato on ihan vain lato kesäkuussa 2012.

Urakoitsijan ja talkooporukkan remontoima pihattohalli valmistui syyskuussa 2012. Tämä kuva on elokuulta 2013.

Pihattohalli ja kesällä 2013 valmistunut ulkoilualueen laajennus/ ratsastuskenttä.


N - Naruriimu. Ehdottomasti käyttökelpoisin riimu nuorten, eläväisten tai vahvojen hevosten käsittelyssä (kunhan muistaa, ettei sido hevosta kiinni tästä riimusta).



V - Väsymys. Talliyrittäjän ikuinen seuralainen?



L - Lihakset. Yläkehon lihakseni ovat, niin kuin kaikilla tallityötä tekevillä, suhteessa suuremmat ja erottuvammat kuin siistiä sisätyötä tekevillä. Hyvää tässä talikoinnissa on siis se, että habaa on ja se myös näkyy, mutta kolikon kääntöpuolella on sitten lähes viikoittaiset hierojakäynnit, tulehduskipulääkkeiden, lihasrelaksanttien ja tiikeribalsamin epäsäännöllisen säännöllinen tarve sekä jumissa olevat lihakset.
 (Tiedä nyt tuosta hauiksesta, mutta Kerttu-Neitiä on aina ilo katsoa :) )



F - Foreca. Joka aamu tämä talliyrittäjä tarkistaa päivän sään. Toisinaan käyn katsomassa sade- tai tuulitutkan useastikin päivän aikana.


T - Toukokuu. Ihan ehdottomasti vuoden paras kuukausi.


Tässä nyt nämä toiseksi tärkeimmät mieleen tulevat. Ensi viikolla pääsen hevosia irtojuoksuttamaan, josko silloin sitten vihdoin niitä lupaamiani kuvia.

Nähdään taas, terkuin Minna/ Päiväkummun Hevostila



4 kommenttia:

  1. Tuo on niin totta, etenkin yläselkä-hartia -seutu menee todella nopeasti jumiin talikkoa heiluttaessa! Onneksi oma mies hoitaa tuon hierontapuolen, vaikka kovasti vannoi että lopettaa sen touhun kun kuulemma erittäin ärsyttävää joutua heti vaimon kotiin tullessa alkaa hieromaan jumiutuneita lihaksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taitaa meissä talikonheiluttajissa olla enemmän työnsarkaa, kuin mitä isännillä on vapaata aikaa :D

      Poista
  2. Tämä oli kyllä kiva postaus! Ja samaa mieltä asioista kanssasi! Jalakset on todella mahtavat kengät itse olen ollut niiden omistaja vasta reilun vuoden, mutta kengät ovat olleet periksiantamattoman hyvät ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! Minulla taitaa olla menossa jo kolmannet Jalakset :D

    VastaaPoista

Positiivinen palaute on aina ihan ihanaa ja rakentava palaute erittäin tarpeellista; näitä saa siis viljellä enemmänkin. Kiukuttelijat, haukkujat ja nillittäjät voivat hengittää syvään vuorokauden verran ja jos edelleen ovat samaa mieltä, voivat toki sitten kommentoida.