Harrastus? Ammatti? Harrastuksesta ammatti? Osa 2/2

Edellisen osan (jonka kirjoitin joskus silloin sata vuotta sitten..) pääset lukemaan TÄÄLTÄ! . Siinä kirjoitin ilmajokelaisen ratsastuskouluyrittäjän ja forssalaisen talliyrittäjän taustasta, koulutuksesta ja työtilanteesta. Nyt tämä toinen osa, olkaa hyvä.

Mari Pakarinen, hevoshieroja, Loppi

Mabona hevospalvelut
info @ mabona.fi
www.mabona.fi

Mari kävi pihatollani hieromassa isoa kaksivuotiasta Lauria, jolla on ollut ongelmia takapään liikkuvuuden suhteen; sillä on lautasten lihaksisto kehittynyt epätasaisesti, osittain tästä syystä takajalkojen liikerata ja lihasten venyvyys on vajaa. Tämä oli oriin ensimmäinen hierontakerta, johon se suhtautui erittäin hyvin Marin ammattitaitoisen, rauhallisen ja hevosta kuuntelevan tyylin ansiosta. Jo ensimmäisen kerran jälkeen näkyi, että oriin askel pidentyi sekä kokonaisilme piristyi ja ryhdistäytyi.

Kaikki talikolla hommia tekevät ihmiset (toivottavasti) tietävät hierontojen tärkeyden, ja tämän saman tietoisuuden toivoisi olevan myös kaikilla hevosiaan vähänkin enemmän harjoittavilla ratsastajilla. Alana hevoshieronta on nosteessa, siksi kyselin Marilta enemmänkin hänen ammatistaan.

Tärkein ensimmäisenä, eli parasta tässä työssä? Vastaus oli se, minkä itsekin jo näin Laurin hoidon jälkeen. ”Kun näkee niin konkreettisesti että voi jo yhdellä hoitokerralla auttaa hevosta voimaan paremmin, terveemmin ja kivuttomammin.” 

Kysymykseen työn huonosta puolesta, vastaus tuli nopeasti; talven pimeä ja kylmä (ilmeisesti muuallakin kuin täällä Mari joutuu hieromaan ulkona/ ulkotiloissa..).

Haasteista kysyttäessä vastaus oli varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. ”Löytää ne oikeat sanat millä kukin hevosen omistaja ymmärtää hevosen viesteistä saman mitä itse ymmärrän..” Marin, niin kuin toivottavasti monen muunkin hierojan tyyli on tarkkailla hevosen reaktioita koko ajan ja osata muuntaa otteensa niiden mukaan.

Marin ammatin tuottavuudesta ja hinnoissa olevasta katteesta kysyttäessä tulee vastaukseksi hevostaloudelle varsin tyypillinen vastaus, naurunsekainen kysymys ”mikä kate??” Hierontoja tarjoavien yrittäjien hinnat vaihtelevat suuresti eri toimijoiden kesken, tunnetut toimijat voivat pitää hintoja joissa on parempi kate. Marinkaan ammatissa ei nopeasti voi saada suuria tuloksia (ainakaan sen suhteen, kuinka paljon yrittäjän omaan lompakkoon jää), sillä tunnettavuuden saamiseen menee aikaa. Hänellä, niin kuin meillä kaikilla muillakin yrittäjyys vaatii aika paljon rohkeutta, sitkeyttä ja kärsivällisyyttä.

Marin ”hevosteluhistoria” on varsin tutun kuuloinen. Ala-asteikäisenä ratsastuskouluun, hoiti myös ravihevosia, kisasi seuratasolla estettä ja koulua, juniorivuosina sai hopeaa seuran koulukisoissa. Lukiossa hän haaveili eläinlääkärin ammatista, vaan haaveeksi se jäikin. Oma terveys laittoi asiat eri tärkeysjärjestykseen ja hevoset jäivät lähes kokonaan pois. Mari valmistui ylioppilaaksi, opiskeli puolipakon takia lähihoitajaksi (toinen vaihtoehto yhteishaussa olisi ollut autopeltiseppä..) ja jatkoi siitä sosionomiksi ja siitä vielä sosiaali-pedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi. Oli Unkarissa maastoratsastuksia ohjaajamassa, haaveili takaisin tultuaan omasta hevostilasta. Vaan kun oman hevostilan pystyyn pistäminen ei ihan kovin helppoa ole, ainakaan yhden naisen voimin, totesi hän, että hevoshieronta on sellaista, mikä vie hänet niin lähelle hevosia kuin voi päästä, ilman että itsellään on hevostila tai talliyritys.

Eläinten Luontaislääkintäkoulu Weteristä Mari valmistui hevoshierojaksi keväällä 2013.

Alasta riippumatta yksityisyrittäjien olisi hyvä pohtia myös tulevaisuutta. Marilla suunnitelmat on jo tehty. Hän on hakeutunut fysioterapeuttikoulutukseen (jotta pääsee opiskelemaan hevosfysioterapeutiksi, on ensin valmistuttava ihmisten fysioterapeutiksi). Jatkossa hänen on tarkoitus toimia niin ihmisten kuin hevostenkin fysioterapeuttina ja hoitaa koko ratsukkoa. Mielestäni tämä on kerta kaikkiaan loistava suunnitelma, etenkin kun Mari itsekin sanoi, että ratsua hoitaessaan ja sen ratsastajan nähdessään hän hahmottaa myös ratsastajan heikkoudet ja vinoudet. Tulevaisuuden haaveena Marilla on edelleen se oma hevostila ja nimenomaan hevosten luontaishoitola.

Minä Minna Alaspää, talliyrittäjä, Jokioinen 

Päiväkummun Hevostila  

Facebookiin TÄÄLTÄ! 

nettisivuille TÄÄLTÄ!

Minulla on aika ”normaali” ratsastustausta; kuusivuotiaana alkeiskurssille, sen jälkeen yksi tai kaksi viikkotuntia viikossa, taisi joskus jotain estevalmennuksiakin olla. Tuntiponien hoitoa, sitten yksityishevosten hoitoa kunnes seitsemäntoistavuotiaana loppui koko hevostelu, kun ”tuli muut tärkeät asiat tilalle”. Onneksi ne ”muut tärkeät asiat” jäivät teinivuosiin, ja ratsastaminen jatkui reilut kymmenen vuotta myöhemmin. 

Haave omasta maatilasta ja uudelleen alkanut hevosharrastus saivat minut pähkäilemään tulevaisuuteni kanssa. Olin kolmekymmentäyksivuotias kolmen lapsen äiti sekä parturi-kampaaja, kuntosali- ja aerobicohjaaja, enkä vieläkään ollut ihan varma, miksi halusin isona. Pääsin Ypäjän Hevosopistoon aikuispuolelle hevostenhoitajan tutkintoa opiskelemaan. Kaksivuotisessa koulutuksessa olimme viikon kerrallaan Ypäjällä, kerran kuukaudessa. Muun aikaa tuli olla töissä tallilla, sekä tehdä etätehtäviä. Ypäjän viikot olivat antoisia, opettavaisia ja hauskoja, tosin hyvin rankkoja myös. Tutkinto oli silloin muistaakseni hevostalouteen suuntautunut maatalouden perustutkinto; opiskelimme hevosten lisäksi siis kotieläintuotantoa sekä oppeja kasvi- ja metsätaloudesta. Raakavalkuaiset, limousinit, herefordit, lämminveriset ratsut ja ravurit, metsänharvennus, traktorin peruuttaminen, luokkivaljastus, kasvintunnistus, wordin käyttö, intervalliharjoitus, käytännön tunnit talleissa loistavan Iikan johdolla, maatiainen ja texel; kaikki sulassa sovussa lukujärjestyksessä ja sekamelskana pääkopassa.

Koulutus oli kaksivuotinen, vaan kun minun oli pidettävä välivuosi, valmistuin hevostenhoitajaksi keväällä 2010.

Maalle omalle pienelle tilalle muutimme kesällä 2011, hevoset tulivat tilalle vuotta myöhemmin, jolloin myös Päiväkummun Hevostila aloitti yritystoimintansa. Se, miksi perustin juuri pihattotallin ja miksi kohderyhmänä olivat juuri oripojat, löytyy TÄÄLTÄ!  

En sen kummemmin ala selvitellä ammatini hyviä ja huonoja puolia, eiköhän ne tässä selviä jos kirjoituksiani jaksaa useamminkin lueskella. Muutama aiempi postaukseni, jos ne jotain selventävät ( väsymyksestä   aikatauluista ).

Tuossa aiemmassa ammattipostauksessa sekä Sanna että Eveliina jo listasivatkin hevosalan haastavuudet sekä hyvät ja huonot puolet; ne yleensä ovat samat riippumatta varsinaisesta ammatista tai tarjotusta palvelusta. Alati kohoavat kustannukset, suuri työmäärä joka pirstaloituu pitkin päivää, surkea tuottavuus sekä valtava vastuu ja huoli. Jos noissa ei ole riittävästi haastetta, tarjoaa sitä tämänhetkinen lama, joka vie ihmisiltä viimeisetkin halut ostaa, kasvattaa tai ylipäänsä ylläpitää (nuoria) hevosia. Suuri ongelma ovat myös tallipaikkoja kotitiloillaan tarjoavat ihmiset, joiden hinnoittelussa ei ole minkäänlaista totuuspohjaa (eikä myöskään järkeä). Jokainen toki saa periaatteessa hinnoitella niin kuin haluaa, mutta ”oman varsan seuraksi”-paikasta saatu suoraan omaan lompakkoon menevä hinta on aivan eri asia kuin maksu, josta ei arvonlisäverojen, ennakkoverojen, eläkemaksujen ja kaikkien kulujen jälkeen jää juuri yhtään mitään. Maksavat asiakkaat kun eivät ehkä voi hahmottaa muutenvaantallinpitämisen ja talliyrityksen eroa, ja siksi kakistelevat yrittäjien normaaleja arvonlisäverollisia hintoja.

Aika pian maallemuuton jälkeen hahmotin, että täällä kaikki tekevät kaikkea, ja kun noita ammatteja itselläänkin on muutama, sain haalittua itselleni muutamat iltajumpat sekä kunnan seniorijumpat. Mukavaa vaihtelua, siistiä sisätyötä sekä varsin tarpeellinen lisä perheemme talouteen.

 

Niin valtavasti tässä elämäntavassa on hyvää, että kokonaisuutta en ikinä vaihtaisi pois mistään hinnasta. Muutaman päivän sieltä täältä saattaisin haluta vaihtaa toimivampaan; loka- ja marraskuun voisin myös antaa jollekin niistä enemmän pitävälle..

Sakella ja Paavolla (tai ehkä ennemminkin niitä käsittelevillä ihmisillä..) on jännät paikat ensi lauantaina 24.5. Kummatkin osallistuvat Kasvattajapäiville, jotka pidetään Ypäjällä. Katselin osallistujalistaa (löytyy Hippoksen sivuilta) ja onhan taas kovasukuisia yksi-kolmevuotiaita vaikka ja kuinka. Tule käymään ja katsomaan kuinka nämä kaksi Karvaturjaketta pärjäävät! Teen kyllä postauksen jos toisenkin Kasvattajapäivistä ja niihin valmistautumisesta. Tällä hetkellä totutan vettä karsastavan Paavon pesemiseen, sekä varsin letkeästi ja rennosti liikkuvan Saken ryhdikkääseen ja liitävään ravaamiseen..

Teille, ketkä nautitte helteistä, toivotan onnea ja riemua. Meille kaikille, jotka epätoivoisesti yritämme jaksaa tehdä raskaat työmme helteessäkin, toivotan voimia.. :P

Terkuin Minna/ Päiväkummun Hevostila